Toiminta-avustushaku 7.6.-1.7.

TREY jakaa vuonna 2019 järjestöilleen 80 000 euroa toiminta-avustuksia. Summasta puolet jaetaan järjestön taloudellisen tarpeen mukaan ja puolet toiminnan laadun perusteella. Avustuksista on säädetty Yhdistysohjesäännössä ja vuoden 2019 kannustavan osan kriteereissä.

Toiminta-avustushaku järjestöille on auki 7.6.-1.7. ja samaan aikaan on mahdollista jättää yhdistysilmoitus. Kaikille järjestöille on lähetetty tunnusten aktivointilinkki Tahlo-järjestelmään ja ohjeet sähköpostilistan kautta. Järjestötoimijan ohje yhdistysilmoitukseen ja toiminta-avustushakuun löytyy myös alta.

Tässä vielä muutama tärkeä vinkki ja vastaus eniten kysyttyihin kysymyksiin:

  • Yhdistysilmoituksen osana Hallitus-välilehdelle ilmoitetaan kaikki järjestön hallituslaiset, toimihenkilöt ja muut luottamustoimessa olevat. Pestejä pystyy lisäämään sivun alalaidasta ”Hallitse vastuualueita” -nappulasta.
  • Hakemusluonnoksen voi tallentaa painamalla ”Lähetä hakemus”. Kun hakemuksen täyttämiseen palaa, edellisen palautuksen tiedot ovat valmiina kentissä. Huomioimme viimeisimmän lähetetyn version.
  • Kannustavan osan kysymyksiin vastataan edellisen toimikauden toteutuneen toiminnan perusteella. Kalenterivuosittain toimivilla järjestöillä tämä tarkoittaa vuoden 2018 perusteella vastaamista, ja alkuvuoden 2019 toimintaa arvioidaan ensi kevään hakemuksessa. Halutessanne hakemuksiin voi sisällyttää myös kuluvalle kaudelle suunniteltua toimintaa, jolloin toiminnan kehittymisen seuraaminen helpottuu. Pisteytyksen painoarvo on kuitenkin vahvasti edellisen kauden toteutuneessa toiminnassa, joten keskittykää ensisijaisesti tähän. Emme edellytä suunnitellun toiminnan sisällyttämistä vastaukseen täysien pisteiden saamiseksi
  • Jos järjestöllänne ei ole Yhdistysohjesäännön 3 § mukaista jäsenrekisteriä ettekä tiedä TREYn jäsenten osuutta järjestön jäsenistä, merkitkää tähän kenttään 0.
  • Toiminta-avustuksen myöntämiseksi yhdistysilmoituksen ja hakemuksen tulee olla täytetty asianmukaisesti ja hakuajan puitteissa ja järjestöllä tulee olla oma pankkitili ja vähintään kymmenen jäsentä, paitsi jos järjestöllä ei ole henkilöjäseniä.

Järjestötoimijan ohje

Yhdistysilmoitus ja toiminta-avustushaku 2019

Hakuaika: 7.6. – 1.7. | Päätökset:  viimeistään 1.9. | Maksu: viimeistään 1.10. | Käytännössä avustukset pyritään jakamaan ja laittamaan maksuun elokuun aikana.

Tahlo-järjestelmässä on mahdollista jättää yhdistysilmoitus ja hakea toiminta-avustusta. Yhdistysilmoituslomake on auki avustushaun ajan. Vuonna 2019 kaikki järjestöt jättävät yhdistysilmoituksen. Lisäksi kaikki järjestöt saavat halutessaan hakea molempia tai vain toista toiminta-avustuksen osista. Järjestön tunnukset on lähetetty sähköpostilla joko hallituksenne sähköpostilistalle, järjestön puheenjohtajalle tai muulle antamallenne yhteyshenkilölle. Tarkista roskapostikansio. Voitte muokata vastauksianne suoraan järjestelmässä ja tallentaa ne luonnoksena. Lähettäkää lomake ennen hakuajan päättymistä.

Mikäli teillä ei ole tarvittavia liitteitä tai hakemuksessanne tulee olemaan muita puutteita, sopikaa niiden toimittamisesta järjestösektorin kanssa ennen hakuajan sulkeutumista.

Yhdistysilmoitus

  • Yhdistysilmoituksen jättävät vuonna 2019 kaikki yhdistysasemassa olevat yhdistykset, mukaan luettuna kyseisenä vuonna yhdistysaseman saaneet tai vuonna 2018 Tamylle yhdistysilmoituksen tehneet järjestöt.
  • Yhdistysilmoituksen tulee sisältää vähintään:
    • “Yleinen”-välilehden kaikki pakolliset kentät
    • Kaikki hallituksen jäsenet ja muut luottamus- ja toimihenkilöt “Hallitus”-välilehdellä ilmoitettuna
    • Kuluvan kauden toimintasuunnitelma toimitettuna “Liitteet”-välilehdellä
  • Täytä yhdistyksenne ajankohtaiset tiedot. Tietojen ajantasaisuus on tärkeää, sillä näitä ilmoituksia käytetään järjestöille päin viestimiseen.

Toiminta-avustushaku

Tarveharkintainen osa

      • Avustusta myönnetään taloudellisen tarpeen mukaan.
      • Täytä hakemukseen talouden tunnusluvut ja hakemasi summa.
      • Perustele halutessasi lyhyesti. Voit kertoa esimerkiksi järjestöä kohdanneesta epäonnesta tai poikkeuksellisesta tilanteesta.

Kannustava osa

      • Kannustavaa osaa myönnetään toiminnan laadun mukaan.
      • Lue kysymys huolellisesti, ja vastaa vain kysyttyyn asiaan.
      • Voit jättää vastaamatta osaan kysymyksistä.
      • Jos kysymyksessä on annettu esimerkkejä tai kysymys sisältää alakohtia huomioikaa näistä kaikki. Tämä koskee vain itse kysymystä, ei vastauskentän alapuolella mahdollisesti olevaa ohjetta.
      • Anna käytännön esimerkkejä. Jos järjestöllänne on asiaa ohjaavia dokumentteja, voit mainita ne ja kertoa miten ne vaikuttavat toimintaanne käytännössä.
      • Tarvittaessa jonkin kysymyksen vastausta on mahdollista jatkaa Lisätietoja-kentässä. Ilmoita tällöin vastauksen jatkumisesta sekä kyseisen kysymyksen kohdalla, että Lisätietoja-kentän alussa.
      • TREYn järjestämästä kirjanpitotekniikan kurssista ei tarvitse toimittaa kurssitodistusta.

Kysyttävää?

Kaikissa yhdistysilmoitukseen, avustuksiin ja Tahlo-järjestelmään liittyvissä kysymyksissä kannattaa ottaa yhteyttä järjestösektoriin. Lisäämme vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin myös nettisivuille osoitteeseen https://trey.fi/jarjestot/jarjestopalvelut/avustukset. Koko sektorin tavoittaa osoitteesta jarjesto@trey.fi. Voit olla yhteydessä myös suoraan meihin:

Järjestöasiantuntija Tuulia Laakso: 040 7130079 | @treytuulia | tuulia.laakso@trey.fi (lomalla 6.7. alkaen)

Järjestövastaava Adam Zeidan: @personaltreyner | adam.zeidan@trey.fi (lomalla 21.6. alkaen)

Lisätietoa yhdistysilmoituksesta ja avustuksista löytyy TREYn Yhdistysohjesäännöstä.