Konsistorin kuulumisia: 100 days of Walls

Konsistorin kuulumisia: 100 days of Walls

Konsistorin viidestoista kokous soljui läpi napakassa neljässä tunnissa tiistaina 20.11. Hervannassa. Asialistalla oli muun muassa opintojen arviointiohje, jossa säädetään esimerkiksi sähköisistä tenteistä ja opintosuoritusten arvostelusta. Lisäksi konsistori vastasi tasa-arvovaltuutetun lähettämään selvityspyyntöön liittyen uuden, lokakuussa nimitetyn yliopiston hallituksen sukupuolijakaumaan. Kyseinen jakauma on 5-2 miespuolisten ollessa enemmistö.

Konsistorin tavoitteena on, että tasapuolisuuden vaatimus täyttyy, kun kaksi hallituksen jäsentä vaihtuu ensi vuonna. Tämä tavoite on saatettu myös hallituksen jäsenten valintaa valmistelevan nimityskomitean ja jäsenehdokkaita asettavien korkeakoulusäätiön perustajien tietoon. Henkilökohtaisesti olen varma, että tilanne korjaantuu ensi nimityskierroksella.

Opiskelijoiden kannalta olennaiset opintojen ohjauksen linjaukset Tampereen yliopistossa olivat myös käsittelyssä. Konsistorin yhteinen näkemys oli, että opiskelijoiden ohjaukseen osoitettavissa resursseissa ei tule säästellä. Paljon puhuttu monialaisuus ja poikkitieteellisyys tarjoavat uusia mahdollisuuksia, mutta myös paljon navigoitavaa kokeneillekin opintopolkujen tallaajille. Siksi opintojen ohjaus eri muodoissaan tulee olemaan tärkeää, opiskelijatutoreista HOPS-opettajiin.

Rehtori Mari Walls oli oman ilmoituksensa mukaan ehtinyt kokouspäivänä olla 100 päivää töissä pestissään. Rehtorin läsnäolo konsistorin kokouksissa on nähdäkseni hyvä asia tiedonkulun kannalta: konsistorin käymät keskustelut tulevat siten suoraan rehtorin tietoon, ja rehtori voi tuoda ilmoitusasioina ajankohtaisia uutisia tiedoksi. Toisaalta toivon myös, että konsistori pysyy omissa toimissaan ja keskusteluissaan itsenäisenä, vaikka korkeinta johtoa on paikalla.

Loppuvuodesta ja tammikuun ensimmäisinä viikkoina jokainen konsistorin jäsen osallistuu henkilökohtaisesti koko pumppua koskevaan itsearviointiin, joka toteutetaan konsulttifirman turvin. Itsearvioinnin antia käydään yhdessä läpi tammikuussa, ensi kalenterivuoden ensimmäisessä kokouksessa. Konsistori on tehnyt paljon töitä kuluneen reilun puolen vuoden aikana, eivätkä keskustelut ja päätökset ole aina syntyneet täysin väännöittä. Nähdäkseni konsistori jos mikä on kuitenkin paras paikka suurille periaatteellisille keskusteluille ja päätöksille. Konsistorin jäsenet ovat laajalti koko yhteisöä edustava joukko, ja demokraattisen päätöksenteon ei voi aina odottaa olevan vaivatonta.

Konsistorin päätösasioita tulee jatkossa valmistelemaan kolme eri neuvostoa: koulutus- ja tiedeneuvosto sekä yhteiskunnallisen vuorovaikuttamisen neuvosto. Tiedeneuvostoa lukuunottamatta näissä toimielimissä on useita opiskelijaedustajien paikkoja, mikä on mainio juttu. Neuvostoihin on haettu opiskelijaedustajia syksyn mittaan ja kokonaisuudessaan neuvostojen toiminta käynnistyy keväällä, kun kaikki opiskelijoiden ja henkilöstön edustajat on saatu valittua.

Konsistorin materiaalit löytyvät tuttuun tapaan osoitteesta https://wiki.tamk.fi/display/T3/Esityslistat+ja+kokousmuistiot

Mikko Lampo

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös