Älä tuu mun hiekkalaatikkoon – keskustelua duaalimallista

Älä tuu mun hiekkalaatikkoon – keskustelua duaalimallista

Kirjoitus on julkaistu alunperin WerkkoAnturissa 17.3.2015

Duaalimalli keskusteluttaa suomalaisessa koulutuspolitiikassa tällä hetkellä huomattavan paljon, eikä vähiten Tampere 3 –prosessin vuoksi. Mielipiteiden ja kannanottojen tahdittamaa keskustelua on kuitenkin vaikea seurata, sillä keskustelijoilla vaikuttaisi olevan monenlaisia käsityksiä siitä, mitä duaalimalli tarkalleen tarkoittaa. Kaikkien käsitystä suomalaisesta duaalimallista yhdistää kuitenkin ainakin kaksi erilaista koulutuspolkua, joista toisen tarjoaa ammattikorkeakoulu ja toisen yliopisto.

Duaalimallille löytyy sekä puolustajia että vastustajia. Duaalimallikannasta riippumatta kaikki tuntuvat kannattavan jonkinlaista rakenteellista kehittämistä Suomen korkeakoulukentällä, eikä varmasti vähiten vallitsevasta taloudellisesta tilanteesta johtuen.

Duaalimallin vastustajat haluavat poistaa niin sanotun kaksipilarimallin ja kehittää yliopistojen kandidaatintutkintoja vastaamaan yhteiskunnan eri tarpeisiin. Duaalimallin kannattajat puolestaan haluavat kehittää korkeakoulurakenteita nykyisen työnjaon pohjalta. Keskustelu on toki aina tervetullutta, mutta argumentointi on välillä täysin käsittämätöntä. Käsittelen seuraavaksi muutamaa viime aikoina vastaan tullutta esimerkkiä.

Lähtökohtainen periaatteellinen ongelma duaalimallin purkamisessa nähdään työelämärelevantin ja tieteellisen tutkinnon vastakkainasettelussa, joihin viitataan puhekielessä usein käytännön ja teorian osaamisina. Tähän perusteluun on tarttunut esimerkiksi pääministeri Stubb. Tämä vastakkainasettelu on täysin keinotekoinen. Teorian syvällinen ymmärtäminen on hyvin haastavaa ilman käytäntöä ja päinvastoin. Kaikessa korkeakoulutuksessa tarvitaan sekä teoriaa että käytäntöä. Tämä näkyy myös nykypäivän ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksien päällekkäisissä opetussisällöissä.

Duaalimallin kannattajat näkevät duaalimallin pohjalta tapahtuvassa rakenteellisessa kehittämisessä monenlaisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Touko Aalto ehdotti Jylkkärissä korkeakoulujen rakenteellisiksi uudistuksiksi hallintojen yhdistämistä, tilojen jakamista, yhteisiä opiskelijapalveluita, tutkintojen osien joustavampaa suorittamista eri korkeakouluissa sekä joustavampaa siirtymää yliopistosta ammattikorkeakouluun ja päinvastoin. Hyvin kattava listaus järkevän kuuloisia toimenpiteitä, mutta mitä duaalimallista olisi tutkintonimikkeiden lisäksi näiden uudistusten jälkeen enää jäljellä?

Akavan koulutuspoliittinen asiantuntija Ida Mielityinen arvosteli vastikään Tampere 3 –prosessia laatikkoleikistä. Laatikkoleikillä hän tarkoittanee Tampere 3:n uutta tutkintorakennetta havainnollistavia kuvia, joissa alakohtaisten kandidaatintutkintolaatikoiden jälkeen opiskelijat suorittavat ammattikorkeakoulupätevyyslaatikon tai maisteripätevyyslaatikon. Kyseessä on siis hyvin samankaltainen rakenne kuin mitä yliopistoissa on tällä hetkellä. Ainut merkittävä muutos olisi ammattikorkeakoulututkintojen kohdalla, joihin tulisi uudistuksen myötä välitutkinto. Akavan näkemä ongelma tässä muutoksessa vaikuttaisi olevan itseisarvoisesti duaalimallin purkaminen. Tämä kieltämättä on ongelma jos duaalimallikysymyksestä haluaa tehdä periaatteellisen.

Toisena epäkohtana Akava näkee toisen asteen ammatillisen koulutuksen saaneiden jatkomahdollisuudet korkeakouluopintoihin. Ainakaan oman käsitykseni mukaan tätä ryhmää ei ole tarkoitus sulkea korkeakouluopintojen ulkopuolelle Tampere 3 –prosessin myötä, enkä ymmärrä mistä tällainen käsitys on edes saanut alkunsa. Korkeakoulutuksen tarve tulee kuitenkin ajan myötä korostumaan yhä enemmän.

Akava myös toteaa lakiuudistusten vaativan vuosien väännön, mutta en usko Akavan tarkoittavan tämän olevan ongelma – ainakin itse haluan uskoa, että Akava haluaa jatkossakin Suomen korkeakoululainsäädäntöä kehitettävän. Akavan esittämiin toiveisiin joustavammista opintopoluista ja liikkuvuudesta pyritään vastaamaan juurikin Tampere 3 –prosessissa. Itse asiassa se on pitkälti koko duaalimallin purkamisen ydin.

Henkilökohtaisesti en ole voimakkaasti duaalimallia vastaan tai sen puolella. Näin laajoissa ja mielenkiintoisissa kysymyksissä olen kuitenkin vahvasti kädenlämpöisiä argumentteja vastaan. Odotan sitä päivää, kun duaalimallia osataan puolustaa muillakin perusteilla kuin sillä, että molempien koulutuspilarien tarjoamalle osaamiselle on kysyntää. Korkeakoulutuksen voi järjestää äärettömän monella tavalla, josta duaalimalli on suppea osajoukko. En halua rajoittaa keskustelua yhteiskunnan osaamistarpeisiin vastaamisesta tähän osajoukkoon. Maailmalla on monta kukoistavaa vastaesimerkkiä toisenlaisista korkeakoulurakenteista.

Jussi-Pekka Teini

Koulutuspoliittinen sihteeri

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös