Arkisto: hallitusblogi

Minna Canthin arvoitus

Tapahtumavastaavan arki ennen vappua on ollut varsin vauhdikasta ja sattumusrikasta. Suurin osa Vappuviikkojen suunnittelusta ja markkinoinnista on ollut hallituksen tapahtumavastaavalla. Erityisesti vappuviestinnän lisäksi työtä tuottavat Tamyn omat vapputapahtumat: Pride-sitsit, Vappusimat ja vappuaaton tapahtumien suunnittelu.

Lue lisää

Fiiliksiä hallitusarjen keskeltä

Pohdin pitkään, että mistä kirjoittaisin hallitusblogini. Päädyin siihen, että voisin ihan fiilispohjalta kirjoitella erilaisia juttuja esimerkiksi siitä, mitä kaikkea olen touhuillut tässä viime viikkojen aikana. Maaliskuussa ennen pääsiäislomaa oli hurja kiire koko ajan. Tampereen ulkopuolella tuli käytyä paitsi SEKSMYY-tapaamisessa (SEKSMYY = Suurten etelä- ja keskisuomalaisten monialayliopistojen ylioppilaskunnat) Turussa ja SYL:n sosiaalipolitiikan sektoritapaamisessa Helsingissä, myös tapaamassa […]

Lue lisää

Jaahas, jaa sil viisii

Otsikon lause on pyörinyt mielessäni tiuhaan aina siitä lähtien, kun ensimmäinen ehdotus Tampere3-tiedekuntarakenteesta lähti kommenttikierrokselle viime vuoden lopulla. Muutamaa kuukautta mainitun kommenttikierroksen jälkeen istuskelen näköalapaikalla Tamyn hallituksessa, ja otsikko kaikuu pääni sisällä yhä enemmän ja enemmän. Mitä täällä oikein tapahtuu? Kun jakelin hallitusblogin kirjoitusvuoroja, en osannut edes aavistaa, että ensimmäinen teksti olisi ajankohdaltaan näinkin eeppinen. […]

Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös