Ehdolla SYL:n puheenjohtaksi vuodelle 2017

Ehdolla SYL:n puheenjohtaksi vuodelle 2017

Maksuttoman ja laadukkaan koulutuksen puolustaminen on minulle intohimo. Sen mahdollistaminen, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kouluttautua taustastaan ja varallisuudestaan riippumatta motivoi minua aikoinaan hakemaan ylioppilaskuntatoimintaan ja lopulta myös SYL:n hallitukseen. Vuosien aikana tämä intohimo on vain kasvanut ja nyt tahdon johtamaan liikettä, joka työskentelee yhteiskunnan tärkeimpien elementtien parissa.

Päätös hakea SYL:n puheenjohtajaksi muotoutui kotikylässäni Kauhajoella viimeisinä elokuisina lomapäivinä. Ylioppilasliikkeeseen liittyy tiettyjä seikkoja, jotka saivat – ja saavat yhä – minut vakuuttuneeksi siitä, että tahdon jatkaa työtä opiskelijan, koulutuksen ja paremman yhteiskunnan eteen.

Ihmiset hakeutuvat usein mukavuusalueelleen heitä ajatuksellisesti lähellä olevien ihmisten kanssa. Ylioppilaskuntien ja SYL:n yksi parhaimpia anteja on erilaisten ajatusten ja arvomaailmojen kohtaaminen. Totuus on, että hyvät ideat eivät katso puoluekirjaa. Eri tavalla ajattelevien ihmisten kohtaaminen ja johtaminen vaatii paljon. Erityisesti se vaatii kuuntelemista. Periaatteeni on kuunnella ihmisiä – erityisesti niitä, joiden kanssa olen eri mieltä.

Suurin syy ehdolle asettautumiseen on kuitenkin se, että tahdon nähdä muutoksen SYL:n toiminnassa. Tämä liike pystyy paljon parempaan. Haluan muuttaa puheet teoiksi. SYL toimii liian usein kuin kankea ja hierarkkinen virkamiesorganisaatio. Vuosien aikana olemme laatineet lukemattomia määriä erilaisia visioita ja papereita. Ensi vuonna vaikuttajaorganisaatiomme täytyy olla joustavampi, dynaamisempi ja yhtenäisempi. Pitkän kokemukseni ja vankan osaamiseni ansiosta olen valmis tarttumaan parhaiten haasteeseen.

Kuluneet vuodet ja erityisesti tämä vuosi SYL:n hallituksessa on opettanut minulle paljon niin itsestäni ihmisenä kuin politiikan kulisseistakin. Opiskelijaliike on antanut minulle paljon ja nyt tahdon antaa sille takaisin täyden työpanokseni seuraavaksi vuodeksi. Näistä syistä olen halukkaampi ja valmiimpi kuin koskaan puheenjohtamaan liikettämme heti vuoden ensi päivistä lähtien. Sukupolvemme tulevaisuus tehdään tänään.

Nähdään liittokokouksessa kahden viikon päästä!

Tuomas Kuoppala

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös