Koulutusvientityöryhmän keinot ovat hölmöläisten peitonjatkamista

Koulutusvientityöryhmän keinot ovat hölmöläisten peitonjatkamista

Koulutuksen maksuttomuutta uhataan ja se kaupallistuu askel askeleelta. Siitäkin huolimatta, että maksuttomuus takaa korkeakoulutuksen saavutettavuuden varallisuudesta riippumatta, ja maksuttoman koulutuksen tarjoaminen on yhteiskunnallisesti kannatettava investointi myös kansainvälisten opiskelijoiden osalta. Esittelemme maksullisuutta käsittelevässä blogisarjassamme kolme väylää, joita pitkin maksut kolkuttavat ovelle.

VOL 2: Koulutusvientityöryhmän keinot ovat hölmöläisten peitonjatkamista

Kun opetus- ja kulttuuriministeriö nimitti alkusyksystä työryhmän pohtimaan suomalaisen koulutusviennin edistämistä, ei tarvittu syväluotaavaa koulutuspoliittista asiantuntemusta ennakoimaan, millaisia toimenpiteitä lopputuote tulisi sisältämään. Sekä poliittisten päättäjien että ministeriön virkamiesten lukukausimaksupsykoosi on viime vuosina pahentunut sillä vauhdilla, että ymmärrettävästi työryhmän esityksen lähes ainoat konkreettiset toimenpiteet käsittelivät koulutuksen maksullistamista ulkomaalaisille ja lystin kustantamista osin kehitysyhteistyövaroilla.

Kansainvälisten opiskelijoiden määrän Suomessa ryhmä haluaa kolminkertaistaa 20 000 opiskelijasta vuoteen 2025 mennessä 60 000 opiskelijaan. Heidän kouluttamisensa maksutta on ryhmän mielestä kannattamatonta aikana, jolloin koulutuksen julkiseen rahoitukseen kohdistuu leikkauksia. Selvityksen mukaan maksuttoman koulutuksen tarjoaminen heikentää opetuksen ja tutkimuksen kansainvälistymistä, ei edistä globaalia vastuunkantoa ja uhkaa osaamisemme kilpailukykyä. Ajatus on, että koska lukukausimaksuja ei peritä, korkeakouluilla ei ole varaa kasvattaa pelkän julkisen rahoituksen avulla kansainvälisten opiskelijoiden määrää.

Logiikka ontuu, sillä todellisuudessa juuri kansainvälisten opiskelijoiden kasvavalla määrällä, kulutuksella ja sujuvalla työllistymisellä koulutuksen järjestäjämaan työmarkkinoille on mittavat kansantaloudelliset vaikutukset, jotka luonnollisesti vaikuttavat myös korkeakoulujen julkiseen rahoitukseen. Kv-opiskelijoiden määrän ja lukukausimaksujen korrelaatiosta taas on pohjoismaisista olosuhteista lähinnä surullisia esimerkkejä, joiden suhteen selvitysryhmällä on pahasti pipo silmillä.

Ruotsin, Tanskan ja Suomen oman lukukausimaksukokeilun pohjalta on todennäköistä, että kansainvälisten opiskelijoiden määrä tulee romahtamaan, kun maksuton koulutus, Suomen vahva kilpailuvaltti koulutuksen mahtimaita vastaan, poistuu. Perifeeriset pohjoiset maat harvinaisine kielineen ja sisäänpäinlämpiävine työmarkkinoineen eivät kilvoittele Iso-Britannian tai Australian kanssa samassa sarjassa. Jotta lukukausimaksulliset tutkinto-ohjelmat edelleenkin houkuttelisivat opiskelijoita EU/ETA-maiden ulkopuolelta, tulee apurahajärjestelmillä olemaan merkittävä rooli. On kuitenkin hölmöläisten peiton jatkamista ottaa maksua tutkinnon suorittamisesta ja maksaa summa opiskelijoille takaisin stipendein.

Työryhmällä on ratkaisu siihen, mistä lähteestä kallista stipendijärjestelmää voidaan rahoittaa korkeakoulujen joutumatta haaskaamaan liiemmälti omia varojaan. Ryhmä ehdottaa, että “kehitysyhteistyövaroista rahoitettaisiin kehitysmaista tuleville opiskelijoille stipendejä, jotka kattaisivat ainakin osittain lukukausimaksun. Apurahaohjelma tulisi kohdentaa köyhimmille kehitysmaille ja Suomen kehitysyhteistyön pitkäaikaisista yhteistyömaista tuleville opiskelijoille (…)” Työryhmän mukaan ajatus on linjassa Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden kanssa.

Sääli vain, että Suomen kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa (2012) määritellään, että kehitysyhteistyörahoituksen tulee tukea kumppanimaan omistajuutta, instituutioita ja osaamista. Ajatus kehitysyhteistyövarojen käytöstä lukukausimaksujen kattamiseen on suorastaan absurdia eettistä viherpesua, joka vahvistaa aivovuotoa kehitysmaista ja kanavoi varat pois muusta kehitysyhteistyöstä maksuja periville korkeakouluille. Selvitysryhmä myöntää itsekin, että yksi merkittävimmistä syistä houkutella kansainvälisiä opiskelijoita Suomeen on heidän integroimisensa tänne kansantaloutta kohentamaan. Millä tavoin Suomeen työllistyvät ja asettuvat lahjakkuudet kontribuoivat lähtömaansa kehitykseen?

Suunnitelmallista tukea haihattelun sijaan

OKM:n selvitystä vaivaa sama ongelma kuin viime vuosien koulutusvientikeskustelua yleensä: valtion tasolta tarjotaan ympäripyöreää haihattelua ilmiön kokonaisvaltaisen tarkastelun ja konkreettisen tuen sijaan. “Selvitysryhmä ehdottaa, että koulutusorganisaatiot varmistavat vientihankkeiden laadun ennen markkinoinnin ja myynnin käynnistämistä.” Korkeakoulujen intresseissä tuskin onkaan yrittää myydä tuotteistamatonta, laadutonta sekundaa olemattomalle yleisölle puutteellisilla henkilöresursseilla ja kestämättömin eettisin periaattein, mutta tällä hetkellä niiden perustehtäviltä ja -rahoitukselta ei juuri liikene ylimääräistä koulutusviennin syvällisempään pohtimiseen saatika toteuttamiseen.

Katsotaan vaikka Tampereen yliopistoa. Yhdessä tieteenalayksikössä koulutusvientitoiminta on jo pitkäikäistä, suunnitelmallista ja kohtuullisesti resursoitua. Moni tuntuu kuitenkin suhtautuvan koulutusvientipyrkimyksiin lähinnä tuskastuneesti: miten vastata ministeriön visioihin, kun opetuksesta ja tutkimuksestakin tingitään vaikeina aikoina? Puhumattakaan siitä, että koko yliopistoyhteisön tasolla olisi ehditty pohtia, mihin pyrimme koulutusviennillä, millaisia eettisiä ja taloudellisia sudenkuoppia siihen saattaa liittyä, onko meillä myytäviä tuotteita tai miten laaja kysyntä niille ylipäätään on.

Korkeakoulujen käskyttämisen sijaan selvitystyöryhmä olisi voinut ohjeistaa valtiovaltaa luomaan koulutusvientiä tukevia rakenteita: rahoitusinstrumentti, myynti-, markkinointi- ja tuotteistamiskoulutusta sekä apua koulutusviennin juridiikkaan esimerkiksi tietopaketin muodossa. Samaten siitä, mihin Suomi koulutusviennillä pyrkii, olisi syytä linjata kansallisesti. Tavoitellaanko asemalla yhtenä johtavista koulutusvientimaista taloudellisia voittoja, kansainvälistä prestiisiä, erityisosaamista tai parempaa maailmaa? Määrittelemättä selkeästi koulutusviennin tavoitteita vaikeutetaan korkeakoulujen mahdollisuuksia tehdä sitä perinpohjaisesti harkiten ja eettisesti kestävästi, sillä näin kaikki periaatteellinen pohdinta ulkoistetaan niiden vastuulle.

OKM:n työryhmän kanssa samoihin aikoihin työskennellyt SYL:n ja SAMOK:n koulutusvientiä visioiva työryhmä onnistui paremmin luomaan uutta ja tuomaan koulutusvientikeskusteluun kaivattua konkretiaa ja vaihtoehtoja. Ryhmä pohti koulutusvientiä kokonaisvaltaisesti linjaten muun muassa koulutusviennin periaatteellisista ja taloudellisista tavoitteista ja ehdottaen maa-, vientiala- ja vientituotekohtaista kohdentamista, kansainvälistä rahoitusta sekä voimavarojen keskittämistä kansallisen vientiyhtiön avulla.

Valtiovallaltakin toivoisi hölmöläisten touhujen sijaan todellisuuteen heräämistä, suunnitelmallista tukea korkeakoulujen koulutusvientiin, ylpeyttä yhdestä maailman saavutettavimmista korkeakoulujärjestelmistä sekä itseluottamusta markkinoida sitä rohkeasti ja uusin ideoin.

Sanni Pietilä, hallituksen kopo- ja kv-vastaava

Varpu Jutila, kv-sihteeri

Jatkuu ensi numerossa…

1 comment

  1. Koulutusvientityöryhmän keinot ovat hölmöläisten peitonjatkamista | SYL

    […] Koulutusvientityöryhmän keinot ovat hölmöläisten peitonjatkamista […]

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös