Kuinka Olavi Virta sai ylioppilaslakin

Kuinka Olavi Virta sai ylioppilaslakin

”Enää ei tamperelaisen ylioppilaan vapusta puutu perinteitä. Vappuaattona klo 17.45 alkaa seremonia Olavi Virran patsaan ympärillä, jonne opiskelijat hakeutuvat riemu rinnassa kevään viettoon. (Olavi Virran puistohan tunnetusti sijaitsee pääpostin ja rautatieaseman välissä.) Nautittavissa keväistä kvartettilaulua, Tampereen Yliopiston viulistien soitantaa, puhetta ja yhteislaulua sekä Tamyn hallituksen puheenjohtajan vapputervehdys. Lopuksi Tamy ja TTKY veljeilevät (ei suositella lapsille).”

Näin kuului kutsu Aviisissa 29.4.1998 Tamyn omaan vappuaaton lakitusseremoniaan, josta sai alkunsa myös Tamyn Wappulakki-palkinnon taru. Tapahtuman taustalla oli Tamyn halu tarjota jäsenistölleen omia vappuperinteitä, jotteivät nämä tuntisi oloaan orvoiksi vapun alla katukuvan näkyvästi valtaavien teekkareiden rinnalla. Yo-talon salissa pidetyssä kulttuurijaoston kokouksessa ideoimme sitten oman lakitusseremonian ja lisäsimme siihen oman twistin valitsemalla patsaaksi Posteljooninpuistossa sijaitsevan abstraktin Olavi Virran muistomerkin (viralliselta nimeltään Elämän virta). Tämä oli symbolisestikin osuvaa; ovathan Tampereen yliopistoon perinteisesti päässeet opiskelemaan myös ns. lakittomat halukkaat, mikäli muita ansioita löytyy riittävästi. Itse olin ideointikokouksessa mukana innokkaana fuksina ja kulttuurijaoston rivijäsenenä, joka tosin jo hamusi puheenjohtajuutta Yo-talon VIP-kortin toivossa.

Ensimmäinen lakitusseremonia oli kaikin puolin mainio: aurinko paistoi, soitto raikui ja kansakoulusta suoraan sähkömiehen oppiin lähtenyt, Tampereen Pispalassa viimeiset vuotensa viettänyt Olavi Virta julistettiin lakituksen myötä Tamyn kunniaylioppilaaksi. Tilaisuutta varten silloiset kulttuurisihteeri Liisa-Katriina Allonen ja hallituksen kulttuurivastaava Tuomas ”Zorro” Sorto olivat häthätää kyhänneet paperista ja pahvista valtavan vappulakin, jonka teekkarit kaappasivat ensin TTKY:n toimistolle ja palauttivat myöhemmin Tamyyn. Vappupäivänä taas avasin 11 vuoden DJ-keikkaputken Tamyn Vappubrulliksella Yo-talolla, jossa oli tarjolla sillipitoista brunssia sekä Kitkerät Neitsyet -yhtyeen ihka ensimmäinen julkinen keikka täyteen ahtautuneelle talolle. Omat DJ-taitoni olin tietenkin hankkinut kulttuurijaoston DJ-kurssilla.

Seuraavana keväänä olin tavoitteeni saavuttanut ja toinen kulttuurijaoston puheenjohtajista. Jostain syystä olimme järjestäneet lukuvuoden aikana tapahtumia kovin säästeliäästi. Tamyn tilikausi vaihtui vappuna, ja maaliskuun tienoilla silloinen kulttuurisihteeri Antti Vuorio kertoi, että rahaa oli vielä käyttämättä satasia (huom. markkoja) ja niille pitäisi keksiä jotain järkevää käyttöä. Päätimme sitten panostaa vappuperinteen ylläpitoon ja teettää kestävämmän jättilakin, tällä kertaa kankaasta. Sain tehtäväkseni pyytää tarjouksia ompelimoista, mutta sain puhelimitse kuulla ”ei onnistu”, ”liian vaikeaa”, ”tulisi liian kalliiksi” (vaikken ollut edes kertonut paljonko rahaa meillä oli käytössä). Kotona aloin sitten nuoruuden optimismilla varustettuna tarkastella omaa ylioppilaslakkiani ja pohdin, ettei tuo nyt niin vaikealta näyttänyt. Päätinkin rehvakkaasti ommella lakin itse, vaikka käsityötaitoni oli virallisesti arvioitu yläasteella kuutosen veroiseksi. Otin lakista mitat, kerroin ne suhteessa teoreettiseen jättiläispäähän ja aloin haalia tarvikkeita. Lipan kyhäsin mustasta pöytätabletista ja vuoreen käytin kangasta ylioppilastalon ullakolla lojuneesta banderollista. Aikaa työhön meni muistaakseni vajaan viikon päivät, ja muistelen käyttäneeni tarvikkeisiin noin 70 markkaa. Työstä en laskuttanut; enhän ollut mikään ammattiompelija. Tamylaisten ilmeessä heidän nähdessään lakkini tuntui olevan palkkaa kylliksi.

Itse vappuaaton 1999 lakitusseremonia lässähti hieman sadesään vuoksi, ja juhlakansa joutui pakenemaan puistosta läheiseen porttikongiin musisointia kuuntelemaan. Vaivalla väkertämäni lakkikin varastettiin vappuhumussa patsaan päältä ja se katosi jäljettömiin. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä olin säästänyt urakasta ylijääneet tarvikkeet, joista sitten seuraavana keväänä ommella surautin jo rutiininomaisesti uuden ja entistä ehomman lakin.

<kuva: Aamulehti 2.5.2000. Tikkaiden juurella Antti Koivumäki.>

Lakki varastettiin jälleen patsaalta, mutta seuraavana päivänä hallituksen puheenjohtaja Touko Berry toi minulle Yo-talon DJ-koppiin ilouutisen: Lakki oli palautettu Tamyyn. Olin nimittäin aiemmasta vahingosta viisastuneena tekstannut uuden lakin vuoreen kangasväreillä omistajatahoksi Tamyn ja palautusosoitteeksi Kauppakatu 10.

Vuoden 2000 lakitusseremonia jäi kuitenkin siinä muodossa viimeiseksi. Olavi Virran puisto vilkasliikenteisten väylien risteyksessä ja vailla sateensuojaa ei tuntunut toimivan, ja vuosi vuodelta suosiotaan kasvattaneen teekkarikasteen kanssa oli oikeastaan turha kilpailla. Lakitus muutettiin vuodesta 2001 lähtien kulttuurijaoston palkinnoksi opiskelijakulttuuria rikastuttaneelle taholle. Palkinto julkistettiin vaihtelevissa tilaisuuksissa, useimmiten Yo-talon vappupäivän matineassa, kunnes Tamy luopui sen järjestämisestä (ja Yo-talon vappupäivän jokavuotiseksi esiintyjäksi vakiintui Martti Servo & Napander). Oma tienikin vei pois Tamysta jo kauan ennen kuin se muutti pois Kauppakadulta, mutta muistin joka vuosi tarkistaa edes netistä, mitä lakilleni kuuluu. Alkuvaiheessa palkinnonsaaja sai lakin haltuunsa koko vuodeksi, mutta sittemmin sen haurastuessa palkittu sai kunniakirjan ja poseeraushetken lakin kanssa, joka vietiin sitten Tamyyn turvaan. Vuonna 2010 menin yliopistolle varta vasten seuraamaan Wappulakin jakotilaisuutta, huomasin lakin olevan hajoamispisteessä ja kaappasin sen kotiin huollettavaksi (luvan kanssa toki). Onneksi eräs tuonaikaisista kämppiksistäni oli vaatetusalan ammattilainen, ja kiitos Marian asiantuntevien neuvojen, sprayliiman ja vahvikepistojen, lakki sai uutta voimaa jatkaa vielä seuraavallekin vuosikymmenelle.

Lopuksi vielä sananen palkinnon nimestä, jonka kirjoitusasu on vaihdellut vuosien varrella. Lakilla ei ollut varsinaista nimeä, kun sitä tein. Olen nähnyt palkinnosta käytettävän kahta kirjoitusasua: Vappulakki ja Wappulakki, Wappuviikkojen mukaan. Jälkimmäinen muoto on ensimmäinen näkemäni ja siksi suosin sitä. Minulle tuo kätösteni uljain tuotos tulee kuitenkin aina olemaan Olavi Virran lakki.

Liina Härkönen

Kirjoittaja on toiminut Tamyn kulttuurijaoston puheenjohtajana, Akkaryhmän puheenjohtajana sekä kaksien Naiskulttuuripäivien projektisihteerinä.

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös