Kun on aika relata.

Kun on aika relata.

Syksy on kiireistä aikaa niin Tamyn toimistolla kuin kampuksillakin. Perioditauon lähestyessä tenttien, esseepalautusten ja muiden rästitöiden absoluuttinen kertymä alkaa keskiverto-opiskelijalla ylittää sallitut rajat. Kauppakatu 10:ssä on puuhasteltu viime viikot ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion parissa hiuksia harventaen ja päitä tasaiseen tahtiin Yo-talon seiniin hakaten. Jotta odotettu ja ansaittu loma niin ahkerilla opiskelijoilla kuin meillä tamylaisilla tulisi käytettyä muutenkin kuin loppuvuoden työmäärää ennakkoon panikoiden, seuraa ohessa sopovastaavan toimintavinkkejä tulevien vapaapäivien ratoksi.

Kehitä uusi tyyli.

Jotkut ihmiset tunnistaa kävelystään jo kaukaa. Trademarkkaa sinäkin oma kävelytyylisi ja erotu massasta!

Nostalgisoi.

Kaivele arkistojen kätköistä ne kauaa sitten sinne piilotetut todistusaineistot takavuosikymmenten kuumimmista hiuslookeista. Älä stressaannu niistä edelleen albumiin laittamattomista kuvista, vaan levitä kaikki keräämäsi kuvat huolettomasti lattialle ja anna muistojen tulvia mieleesi.

Tee retki.

Valitse linja, jota et koskaan käytä ja nouse bussiin. Pakkaa eväät reppuun ja painu metsään. Elämykselliseen lomaan ei tarvita äkkilähtöä aurinkorannalle tai kylpyläviikonloppua kahdelle. Seikkailun voi löytää myös läheltä.

Hulluttele.

Kerro vitsi. Heitä voltti. Mene keikkumaan sateeseen alasti. Kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin vakavasti. Mitäpä jos edes yhden päivän ajan heittäisit kaiken turhan nillityksen lähimpään jorpakkoon ja keskittyisit niihin asioihin, jotka oikeastaan ovat jo ihan mallillaan? Kannattaa kuitenkin olla varovainen, tähän ajattelutapaan voi jäädä koukkuun.

Murra kaava.

Vaihda huonekalujesi järjestystä. Kävele lähikauppaasi uutta reittiä. Syö jälkiruoka ennen pääruokaa. Älä kangistu totuttuihin tapoihin vain siksi, että niin on aina tehty. Avarra maailmankuvaasi ja tee jotain aivan muuta!

Pysähdy.

Keitä kuppi tsaikkaa, laita villasukat jalkaan ja istu hetkeksi alas. Älä edes yritä ajatella, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

Ihastu.

Teeveesarjaan, trenditakkiin, ihmiseen. Mikään ei tuota energiaa yhtä tehokkaasti kuin aito innostus jostakin uudesta asiasta. Kokeile rohkeasti jotain ennenkokematonta, tervehdi tuntematonta ihmistä kadulla. Mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä on kaikkialla eikä niitä tarvitse kummemmin edes etsiä.

Rentouttavaa ja mieltä virkistävää lomaviikkoa kaikille!

Laura Markkanen

Hallituslainen, joka ei aio suunnitella lomansa budjettia tai toimintaa aloitteilla tahi ilman.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös