Meillä kaikilla on rajoitteemme

Meillä kaikilla on rajoitteemme

Tämä ei ole vasemmiston masinoima ulostulo. Tämä on oikeistoliberaalin mielipide päätöksenteosta yhteiskunnassa. Myös minulla ja ajatusmaailmassani on rajoitteeni.

Toimin tehtävässäni teidän, yliopistomme opiskelijoiden, koulutuspoliittisena lobbarina. Hallitustyössämme teemme pitkän aikavälin päätöksiä saatavilla olevan tiedon varassa kollektiivina. Aivan kuten kansallisen tason päättäjät politiikassa.

Jokainen meistä päätöksentekijöistä ja toimijoista millä tahansa toiminnantasolla pyrkii maksimoimaan toimintansa vaikutuksen. Tavoittelemme kauaskantoista hyvää oman ajatusmaailmamme ja ideologiamme määrittämänä.

Omat rajoitteeni tiedostan selkeästi. Ideologian vaikutus päätöksissä ja toiminnassa näkyy meillä kaikilla kuitenkin jatkuvasti, vaikka se piilottelisikin kylmien faktojen ja asiapohjaisen argumentoinnin takana. Pidän tätä hyvänä asiana.

Päätöksentekijät ovat inhimillisiä toimijoita. Juuri siksi meiltä voi ja täytyy odottaa paljon. Jokaisella meistä on sisäiset ohjaavat intressimme. Nämä mahdollistavat päätöksenteon monipuolisuuden. Olisimmeko aidosti kaikkien opiskelijoiden asialla jos kaikki olisi yksioikoista? Mielipiteet ja keskustelu luovat monipuolisuutta, joka takaa laajan edustuksellisuuden kaikkialla. Tervetuloa demokratiaan.

Tiedonpuute voi olla rajoitteemme. Ideologiat, keskustelu ja erilaiset näkemykset yhteisistä asioista ovat rikkaus. Meillä kaikilla on rikkautemme.

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös