Mitä tekee Tampere3 opiskelijan osaamiselle?

Mitä tekee Tampere3 opiskelijan osaamiselle?

Yksi Tampere3 -prosessiin liittynyt huolenaihe koskee opiskelijoiden osaamista. Tampere3:lla tarkoitetaan Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistymistä yhdeksi uudeksi yliopistoksi.

Mitä tapahtuu opetukselle, kun eri traditioista nousevat koulutukset lähentyvät toisiaan? Mitä tapahtuu opiskelijoiden osaamiselle, kun samoissa ryhmissä on opiskelijoita eri suunnista?

Yhtäältä pelätään oppiainekohtaisen syvällisen tiedon ja sivistyksen puolesta, varsinkin jos jo alemmalla korkeakoulututkinnolla pitäisi olla valmiina siirtymään työelämään. Toisaalta nykyisiä opiskelijoita hämmentää ajatus siitä, että onko oma koulutus ja osaaminen jo lähtökohtaisesti vanhentunutta, kun uusi yliopisto ”mahdollistaa opiskelijoille uudenlaiset, joustavat opintopolut ja monipuoliset työelämän ja tieteen tarpeita palvelevat tutkinnot”, kuten Tampere3 dokumenteissa on todettu.

Taustalla häilyy myös isompi kysymys: millaisella osaamisella tulevaisuudessa ylipäänsä pärjätään?

Yliopistolaissa todetaan, että yliopiston kolmas tehtävä – toisin kuin yleensä tulkitaan – on ”kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”  Jos koulutusta ajattelee 3-5 vuoden sisällä hankittavina tieto- ja taitopaketteina, ihmiskunnan palvelutehtävä tuntuu mahdottomalta ja ymmärrettävästi voi ahdistaa opiskelijaa. Yliopiston oppiaineiden tietosisältöjen sekä työelämän tieto- ja taitotoiveiden luettelo on niin ikään pohjaton. Jos osan opiskelijoista ajatellaan siirtyvän työelämään suoraan alemmalla korkeakoulututkinnolla, yliopisto-opinnoissa karttuva tieto ja osaaminen onkin ehdottomasti ajateltava uudella tavalla.

Tietäminen on tärkeä nähdä laajasti. Harvalla alalla yksittäisillä oppiainekohtaisilla tiedon tai taidon palasilla on työllistymisen kannalta merkitystä. Korkeimman opetuksen pitäisi tuottaa valmiuksia ymmärtää laajoja tietorakenteita, jotka kestävät aikaa, ylittävät tämän hetken tarpeet ja auttavat kohtaamaan sellaisia ongelmia, joita emme osaa vielä edes kysyä. Monenlaisella tiedolla, myös hyvin vaikeastikin avautuvalla ja ”hyödyttömällä” teoreettisella tiedolla on siksi yhä paikkansa yliopisto-opinnoissa.

Oman ymmärryksen ja ajattelun haastaminen on korkeimman opetuksen suola, jonka avulla opiskelijassa kehittyy sellaista potentiaalia, millä voidaan ratkaista tulevaisuudessa monia  ongelmia. Eli siinä, miten opiskelija kohtaa oman ymmärryksensä rajat ja selviytyy sen yli. Tällaiset prosessit kehittävät luovuutta, päätöksenteko- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä tieteenalalle tyypillisiä toimintamalleja, mikä on osa asiantuntijan osaamista riippumatta siitä suuntaako opiskelija tutkijan työhön vai muualle asiantuntijatyöhön. Kyse on elinikäisen ’tutkijan asenteen’ oppimisesta, jossa tietoa yritetään ymmärtää, yhdistellä ja rakentaa yhdessä toisten ihmisen kanssa. Korkeimman opetuksen pitäisi siis tuottaa rohkeutta tarttua siihen, mitä ei tiedä, ymmärrä tai osaa.

Tietämisen suhteen emme valmistu koskaan, emme alemmassa, ylemmässä emmekä vielä jatkotutkinnossakaan. Yliopisto- ja ammattikorkeakoululain mukaan korkeakoulutuksen tehtävänä onkin ”edistää elinikäistä oppimista”. Ehdotan, että luovumme kokonaan valmistumisen ajatuksesta. Opiskelu jatkuu ja sitä tapahtuu kaikkialla.

Tieto ei ole asia joka olisi vain yliopistojen seinien sisällä, työelämässä tai yksittäisen opettajan tai opiskelijan päässä. Opiskelija voi armahtaa itseään sillä, ettei asiantuntijakaan tiedä ja osaa kaikkea, vaikka yliopistossa ja muissa asiantuntijayhteisöissä yritämme tiukasti ylläpitää tätä illuusiota. Että joku huomaa että minä en osaakaan. Yhdessä tiedämme ja osaamme kuitenkin enemmän kuin kukaan yksittäinen ihminen, mikä voisi olla myös yhteinen voimavara ja huojennusta tuottava asia. Tätä yhdessä ajattelemista kannattaa harjoitella jo opintojen aikana.

Kun mietitään millaista osaamista opiskelija saavuttaa nykyisessä tai Tampereen uudessa yliopistossa, keskiöön nousee se miten yliopistossa opiskellaan. Yliopistossa tutkimus ja opetus perinteisesti lähenevät toisiaan vasta maisteriopintojen loppupuolella, mutta tutkiva oppiminen yhteydessä todellisen elämän ongelmiin on esimerkiksi ammattikorkeakoulun Proakatemiassa mahdollista jo toisesta opiskeluvuodesta lähtien. Tässä kohden yliopisto ja ammattikorkeakoulu voisivat aidosti oppia toisiltaan. Kun yliopiston sankaruus on ollut perinteisesti tieteessä ja tutkimuksessa, niin ammattikorkeakoulun sankaruus on opetuksessa ja työelämäyhteyksissä. Jos erilaisia sankaruuksia arvostetaan, instituutioiden keskinäinen yhteistyö ja monenlaisten opiskelijoiden erilainen osaaminen voi parhaimmillaan koitua keskinäiseksi iloksi ja hyödyksi.

Erillisiä työelämätaitokursseja ei välttämättä tarvita, jos perinteiset akateemisen käytänteet osataan tulkita, toteuttaa ja sanoittaa riittävän laaja-alaisesti, antaen opiskelijalle tarjoumia erilaisiin tulevaisuuden suuntiin. Esimerkiksi graduprosessi sisältää monia työelämätaitoja, joita asiantuntijatyössä tarvitaan: projektinhallinta, oman työn johtaminen, tiedon kriittinen hankinta, valikointi ja jäsentäminen annetun formaatin mukaan annetussa aikataulussa. Kysymys kuuluukin, miten hyvin jo yliopiston alemman korkeakoulututkinnon aikana päästään kiinni vastaavien opiskelukokemusten äärelle ja oppimaan samalla tärkeitä työelämätaitoja.

Opintojensa ensimmäisinä vuosina monet opiskelijat ovat vielä melko epävarmoja siitä, mitä kaikkea he haluavat elämällään tehdä. He pyrkivät saamaan selkoa siitä, mahtavatko olla oikealla alalla ja oikeassa paikassa. Yksi haluaa jonkun tutkinnon ja päästä sillä nopeasti asiallisiin töihin, toinen haluaa haastaa itseään enemmän ja pidemmälle. Monissa maissa työelämään siirrytään alemman korkeakoulututkinnon jälkeen, minkä ei pitäisi olla kenellekään tappio. Työntekijöitä tarvitaan. Myöhemmin voi palata jatkamaan ylempää korkeakoulututkintoa. Arvelen, että tulevaisuudessa on nykyistä enemmän välivuosia alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon välillä, mutta myös entistä enemmän liikkuvuutta oppiaineiden, kaupunkien ja maiden välillä.

Siksi tarvitsemme tutkintoja, joissa tietäminen ymmärretään laajasti. Tarvitsemme tutkintoja, joissa opiskelijoita rohkaistaan sellaiseen toimintaan, missä he voivat käyttää koko potentiaaliaan, ylittää rajoja ja kokeilla luovuuttaan. Siinä lienee koko akateemisen osaamisen ydin.

Johanna Annala

yliopistonlehtori, (yliopistopedagogiikka)

Tampereen yliopisto

Johanna.Annala@uta.fi

Tilaa uutiskirje

Service office

Yliopistonkatu 60 A 2. floor, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Office is closed from 12.6. to 31.7.
Open from 1.8. 9-11 and 12-16

Takaisin ylös