Olipa kerran…oravanpyörä.

Olipa kerran…oravanpyörä.

Olipa kerran opiskelija, joka aloitti yliopisto-opinnot. Elämä hymyili, sillä opiskelija oli päässyt opiskelemaan haluamaansa pääainetta ja muutto uudelle paikkakunnalle näyttäytyi jännittävänä mahdollisuutena. Asiat eivät voisi olla paremmin! Mutta sitten yliopisto-opiskelujen aikana tapahtuu jotain. Ympäristö ei tarjoakaan sellaista tukea, jota opiskelija tarvitsisi. Opinnot eivät näyttäydykään mielekkäänä. Yhteyttä opiskelukavereihin ja järjestöihin ei ole syntynyt tai se jää pinnalliselle tasolle. Elämä ei maistukaan enää iloiselta, kuplivalta nuoruudelta, jonka pitäisi olla parasta aikaa, vaan se on ahdistavaa suorittamista ja tavoitteiden toteuttamista; oravanpyörä, jossa pyörä on lähtenyt vallattomasti pyörimään alamäkeä, koska mikään ei pidä sitä paikallaan. Jonkun tarvitsisi pysäyttää valloillaan pyörivä pyörä, mutta kyydissä oleva ei tiedä, että mistä apua saisi.

Tällaiset kertomukset ovat nyky-yhteiskunnassamme arkipäivää. Opiskelijat uupuvat, ahdistuvat ja saavat psyykkisiä oireita, koska he eivät integroidu omiin opiskeluympäristöihinsä tai musertuvat omien tavoitteidensa ja yhteiskunnan paineiden alle. Ja valitettavasti nämä syyt ovat vain osa todellisuudesta. Vaikka opiskelijoiden ahdistuneisuus onkin kuluneen viikon aikana läpäissyt uutiskynnyksen muun muassa Ylellä ja Helsingin Sanomissa, valtakunnallisella tasolla keskustelu liikkuu lähinnä leikkauslistoissa ja opiskelutahdin kiristämisessä, jolloin pehmeät arvot, kuten opiskelukyvyn edistäminen ja sen heikkenemiseen puuttuminen jäävät yksilöiden ja yliopistojen vastuulle. Ainon, Katrin ja Sakarin tarinat ovat täten henkilökohtaisia huolia, joiden ratkaisussa oppilaitosten pitäisi olla mukana, mutta liian usein apua ei joko pyydetä tai anneta tarpeeksi ajoissa. Opiskeluympäristöön ei tällöin muodostu tukiverkostoa, jollainen meillä kaikilla pitäisi olla.

Viime syksyn aikana olen saanut itse huomata, millainen merkitys oppimisympäristöllä on opiskelukyvylle. Olen nähnyt, miten eräs ystäväni on väsynyt opiskeluihinsa, joista on aina suoriutunut hyvin. Kurssit eivät tarjoa apua omien tavoitteiden täyttämiselle, esseiden kirjoittaminen tuntuu raskaalta ja yliopisto ei tue omaa oppimista. Opiskelu ei kiinnosta ja suoritusten tekeminen viivästyy. Tuntuu siltä, että ainoa vaihtoehto on vaihtaa opiskelukaupunkia ja maata, koska kokemukset vaihto-opiskeluympäristöstä olivat huomattavasti paremmat eikä tiedä, mitä omassa ympäristössään voisi tehdä. Olen itsekin huomannut samoja asioita: yhteys henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä voisi olla parempi, vertaistoimintaan tulisi kannustaa enemmän, opetustyylit voisivat olla osallistavampia ja yliopistoympäristö inspiroivampi ja paremmin opiskelijoiden tarpeita palveleva. Opiskelukyky ei olekaan ainoastaan opiskelijan oma asia, vaan siihen liittyy paljon yhteisöllisiä piirteitä, jotka kiteytyvät oikeanlaisen opiskeluympäristön luomisessa.

Asiat eivät kuitenkaan ole aina negatiivisesti sävyttyneitä, eikä ongelmiin löydy ratkaisua ainoastaan listaamalla niitä ja odottamalla, että ne korjaantuvat itsestään. Opiskeluympäristöä on verrattain helppo muuttaa luomalla lisää oppimista edistäviä tiloja, edistämällä vertais- ja opettajatutortoimintaa ja järjestämällä vuorovaikutteisia tilaisuuksia, jossa opiskelijat ja opettajat saavat tutustua toisiinsa, keskustella ja jakaa kokemuksia. Paremmat suhteet opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä edistävät myös opiskelukykyä luomalla ilmapiirin, jossa opiskelijat saavat tukea ja neuvoja opintoihinsa innostavalla tavalla ja opettajat itse innostuvat opiskelijoidensa neuvomisesta, ja heitä tuetaan tähän yliopiston taholta. Ympäristö, jossa opiskelijat voivat olla vuorovaikutuksessa tovereidensa ja henkilökunnan kanssa mutkattomasti, parantaa halua opiskella, mutta myös ehkäisee opiskelukyvyn ongelmatilanteita.

Miten siis pysäyttää mäkeä alas pyörivä oravanpyörä, johon opiskelija on jäänyt loukkuun tai estää pyörän liikkeelle lähtemistä? Vaihtoehtoja on monia, mutta yksi on huomata ihmisten huono olo, keskustella ja tukea heitä ongelmiensa ratkaisussa. Kun saa ystävänsä ymmärtämään, että hän ei ole ajatuksiensa kanssa yksin, vaan ympärillä on tukea antava ympäristö, joka koostuu sekä hyvän tutortoiminnan kautta saaduista ystävistä että henkilökunnasta, ystävän on huomattavasti helpompi päästä eteenpäin. On myös hyvä muistuttaa ystäväänsä siitä, että lopulta tärkeintä on se, että on onnellinen. Onnellisuus tuskin löytyy elämällä tulevaisuuttaan varten, vaan on parempi nauttia hetkestä ja opiskeluajastaan sekä vaikuttaa opiskeluympäristöönsä, jotta se palvelisi omaa onnellisuutta ja oppimista mahdollisimman hyvin. Me kaikki kuitenkin elämme vain kerran.

Veikko Mäkelä

Tamyn hallituksen jäsen 2013

1 comment

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös