Onko sinulla varaa hankkia osaamista tutkinnon jälkeen?

Onko sinulla varaa hankkia osaamista tutkinnon jälkeen?

Korkeakoulujärjestelmä kaupallistuu maksu kerrallaan

Koulutuksen maksuttomuutta uhataan ja se kaupallistuu askel askeleelta. Siitäkin huolimatta, että maksuttomuus takaa korkeakoulutuksen saavutettavuuden varallisuudesta riippumatta, ja maksuttoman koulutuksen tarjoaminen on yhteiskunnallisesti kannatettava investointi myös kansainvälisten opiskelijoiden osalta. Esittelemme maksullisuutta käsittelevässä blogisarjassamme kolme väylää, joita pitkin maksut kolkuttavat ovelle.

VOL 3. Onko sinulla varaa hankkia osaamista tutkinnon jälkeen?

Niin kuin avoimella yliopistolla, myös täydennyskoulutuksella on tärkeä rooli elinikäisen oppimisen tukemisessa. Täydennyskoulutus pystyy kohdistetummin vastaamaan tutkinnonsuorittaneiden osaamistarpeiden päivittämiseen, sillä heidän ei ole aina tarpeellista hankkia kokonaan uutta tutkintoa. Lisäksi koulutuksen tarjonta määräytyy vapailla markkinoilla, jolloin sen sisältö muokkautuu työntekijöiden ja työnantajien tarpeiden mukaan. Täydennyskoulutuksella on siis tärkeä tehtävä nykypäivän työelämässä, joka on alati muutoksessa. Koulutuksen maksullisuus kuitenkin lähtökohtaisesti tarkoittaa, että osalle tutkinnonsuorittaneista osaamisen päivittäminen ei ole yhtä mahdollista kuin toisille.

Korkeakoulutuksemme kehittyy koko ajan sitä kohti, että jokaiselle tarjotaan yksi maksuton tutkinto. Tutkinnonsuorittamisen jälkeen osaamista päivitetään maksullisella täydennys- ja erikoistumiskoulutuksella työelämän tarpeiden mukaan. Kehityksen yhtenä tavoitteena on estää maksuttoman tutkintokoulutuksen käyttö täydennyskoulutuksena. Näin voidaan taata, että opiskelupaikat menevät niille, jotka suorittavat tutkinnon loppuun ja joista yliopisto saa siten rahoitusta. Esimerkiksi tänä vuonna Tampereen yliopistossa rajaaminen yhteen maksuttomaan koulutukseen olisi tiennyt, että noin 10 %:ia kaikista hakijoista olisi joutunut pohtimaan, onko heillä tutkinto-oikeuden saadessaan siihen varaa.

Tällä hetkellä OKM on kehittämässä täydennyskoulutuksen rinnalle myös uutta erikoistumiskoulutusta, jonka tarjonta ei synny vapailla markkinoilla vaan sen järjestämisestä sopivat korkeakoulut sekä työelämän ja elinkeinoelämän edustajat yhdessä. Erikoistumiskoulutuksen maksaa lähtökohtaisesti työnantaja tai/ja yksilö. Yliopistot eivät voi tehdä erikoistumiskoulutuksella voittoa mikäli sen järjestämiseen ohjataan julkista rahaa, muutoin koulutuksen maksut ja laajuus 30 opintopisteestä lähtien ovat yliopistojen päätettävissä. Uudistuksen on tarkoitus yhdenmukaistaa yliopistojen käytäntöjä erikoistumiskoulutuksen suhteen sekä monipuolistaa tutkinnonjälkeistä, maksullista, koulutusta.

Vaikka tutkinnonsuorittaneille tarjottavaa koulutusta koko ajan kehitetään laadukkaammaksi ja monipuolisemmaksi, ei mahdollisuutta maksuttomaan toiseen tutkintoon saa sulkea.  Kysymys on ollut esillä valitettavan tasaisin väliajoin.  Muuttuva työelämä tarkoittaa myös sitä, että joskus toisen tutkinnon hankkiminen on myös välttämätöntä. Itsensä uudelleenkouluttautuminen ei pidä olla kiinni yksilön rahapussin koosta etenkään kun uudella opiskelijavalintauudistuksella alan vaihtamista ollaan vaikeuttamassa.

Ei voidakaan ummistaa silmiään siltä, että esimerkiksi julkisella sektorilla työskentelevien osaamisen päivittäminen on tällä hetkellä hataralla taloudellisella pohjalla. Muillakaan aloilla työvoimapoliittisissa neuvotteluissa ei välttämättä päästä sopuun edes koulutuspäivien määrästä. Yhteiskunta tulee jatkossakin tarvitsemaan erikoistuneita asiantuntijoita, joten vastuuta heidän kouluttamisestaan ei pidä siirtää yksilölle tai ammattiliittojen vaikutusvallan varaan. Täydentävässä- ja erikoistumiskoulutuksessa keskustelun täytyykin jatkossa pureutua siihen, miten taataan asiantuntijuuden turvaaminen sellaisilla aloilla, joilla ei ole välttämättä mahdollisuuksia hankkia  yliopistojen tarjoamaa maksullista koulutusta.

Sanni Pietilä, kv- ja kopovastaava

Koulutuksen maksullisuus -blogaussarja on koottu Tamyn koulutuksen kaupallistumista käsittelevälle alustalle maksututtaa.tumblr.com

1 comment

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös