Rinnakkaistodellisuuksia ja arvottomia argumentteja

Rinnakkaistodellisuuksia ja arvottomia argumentteja

Lähes koko Tamyn hallitus on parhaillaan Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa. Viikonloppuun Hyvinkäällä kuuluu poliittista suhmurointia, tiukkaa vääntöä SYL:n toimintaa ohjaavista teksteistä ja vähintään yhtä tiukkaa taistelua pääauditorion hupenevista happimolekyyleista.

Kutsuttuna puhujana tänä vuonna liittokokouksessa oli pääministeri Jyrki Katainen.   Kataisen puhe oli löysä, kohdentamaton ja kuulijoitaan aliarvioiva, mutta voihan olla, että pääministeri valmistelee puheensa kunnolla vain tärkeisiin tilaisuuksiin. Kuuntelijan hermoja raastoi enemmän se, että sisällöllisesti puhe toisteli vuosien varrelta tutuksi käynyttä kaavaa: työuria on pidennettävä alkupäästä, leikkaukset varmistavat tulevaisuuden hyvinvoinnin ja lukukausimaksut koulutuksen laadun, ja yliopistouudistus on edelleen fantastinen. Opiskelijaliikkeen hyvin argumentoidulla vastakkaisilla väitteillä ei siis ole ollut ainakaan tähän politiikan kolkkaan juuri mitään vaikutusta.

Kataisen puhe aiheutti ainakin tässä liittokokousedustajassa paitsi ärtymystä, myös hämmennystä: tuntuu, kuin eläisimme Jyrkin kanssa täysin eri maailmoissa, vaikka kaikki aistit väittävätkin, että jaamme saman tilan ja saman tihenevän ilman. Jyrkille yliopistouudistus on ollut satsaus perustutkimukseen, minulle päinvastoin. Minun todellisuudessani julkisen talouden leikkaukset murentavat hyvinvointivaltiota, Jyrkin Suomessa asia on päinvastoin. Järkevän poliittisen dialogin käyminen näistä lähtökohdista tuntuu sekä täysin mahdottomalta että aivan äärimmäisen tärkeältä.

Yhteisen sävelen löytäminen ei aina ole ollut itsestäänselvää myöskään muiden liittokokousedustajien kanssa. Joillain aaltopituuksilla esimerkiksi opintolainan kehittämisestä on hämmentävän huonosti perusteltuja mielipiteitä. Lisäksi hyviä muutosesityksiä kaatuu ja ideologista keskustelua jarrutellaan politiikan ja poliittisuuden pelossa. Näiden seikkojen vuoksi ja erityisesti henkilövalintojen kähmintään ja taktikointiin jo valmiiksi kyllästyneenä olen kiittänyt useampaan kertaan onneani siitä, että olen liittokokouksessa vain vastuuton varaedustaja. Mutta poliittisessa kulttuurissa, jossa yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunut on vallattomuudestaan tyytyväinen, täytyy olla jotain mätää.

Lopuksi huolestuttava huomio Hyvinkään Rantasipi Sveitsistä: käytävillä kulkee pelottavan väsyneen näköisiä opiskelijapoliitikkoja. Onneksi kohta ylioppilaskuntien johtoon astuvat uudet hallitukset. Neuvottelut niistä käyvät paraikaa kuumina, kabineteissa kähmien, kuinkas muuten.

– Pieta Hyvärinen, poliittinen epäpoliitikko väistyvästä hallituksesta

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös