Ylioppilaskuntien yhdenvertaisuuskyselyn satoa: Kun kyse on tasa-arvosta, pienilläkin edistysaskelilla on väliä

Ylioppilaskuntien yhdenvertaisuuskyselyn satoa: Kun kyse on tasa-arvosta, pienilläkin edistysaskelilla on väliä

Viime keväänä Tamy ja TTYY toteuttivat yhteistyössä tamperelaisille yliopisto-opiskelijoille kolme isoa kyselyä, joista yksi oli yhdenvertaisuuskysely. Kyselyt tehtiin ennen kaikkea uuden ylioppilaskunnan eli TREYn toiminnan suunnittelua ja kehittämistä varten. Yhdenvertaisuuskyselyn avulla halusimme kaivaa esiin tietoa siitä, millaisia ongelmia opiskelijat kokevat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa, jotta ensi vuodesta alkaen osaisimme uudessa ylioppilaskunnassa tehdä töitä oikeiden asioiden parissa oikeaan aikaan.

Perkasimme kyselyn tuloksia kesän mittaan. Nyt syksyllä olemme käyttäneet kyselyn satoa oman toimintamme suunnitteluun ja esimerkiksi uuden yliopiston yhdenvertaisuussuunnitelman työstämiseen. Vastaukset kiinnostavat kuitenkin varmasti myös järjestöjä ja jäseniämme, joten on aika käydä vähän läpi yhdenvertaisuuskyselyn tärkeimpiä tuloksia. Millaisia ongelmia yhdenvertaisuuden tiellä vielä on, ja mitä opiskelijat niistä ajattelevat?

 

Ensin hyvät uutiset.

Tamperelaisilla yliopistoilla opiskelee valveutunutta väkeä. Opiskelijat kiinnittävät paljon huomiota yhdenvertaisuusasioihin ja esimerkiksi esteettömyyteen molemmilla yliopistoilla. Henkilökuntakin hallitsee hommansa: 94% sekä TTY:n että TaY:n opiskelijoista arvioi opetustilanteet yliopistossaan melko tai täysin yhdenvertaisiksi. Asiat ovat monella tapaa hienosti!

Hyvä me!

Mutta ei tänne tultu fiilistelemään sitä, mikä on hyvin, vaan etsimään kehityskohtia. Käydäänpä siis niihin käsiksi.

 

Syrjivä käytös ja seksismi on yhä ongelma.

Vaikka suurin osa opiskelijoista oli hyvin tyytyväistä saamansa opetuksen yhdenvertaisuuteen, saatiin avovastauksista useita kuvauksia henkilökunnan epäyhdenvertaisesta käytöksestä. Koettu syrjintä oli enimmäkseen sukupuoleen perustuvaa. Avovastauksissa kerrottiin esimerkiksi tapauksista, joissa opetushenkilökunnan jäsen oli antanut samalla tavalla vastanneille mies- ja naisopiskelijoille eri arvosanat tehtävistä, tai tehnyt lannistavia yleistyksiä eri sukupuolten menestyksestä omalla kurssillaan tai jopa oppialallaan. Vaikka useissa avovastauksissa näitä tapauksia kutsuttiin yksittäistapauksiksi, oli yksittäistapauksien summa kuitenkin huomattava.

Ilmeeni kun luennoitsija sanoo seksistisen kommentin.

Seksismi ei ollut vain naisten ongelma: myös miesvastaajat olivat saaneet osansa stereotypioista. Molempien ylioppilaskuntien kyselyissä huomautettiin myös heteronormatiivisuudesta ja siitä, että henkilökunta tekee sukupuolibinäärin mukaisia oletuksia opiskelijoista. Stereotypisoiva puhe tai käytös on paitsi epätasa-arvoistavaa, myös pedagogisesti kyseenalaista. Opiskelijoiden pitää voida opiskella rauhassa ilman pelkoa siitä, että heidät arvostellaan sukupuolensa edustajina – tai mikä vielä pahempaa, väärän sukupuolen edustajina.

TTY:n opiskelijoilta saaduissa vastauksissa oli enemmän kertomuksia sukupuolisesta syrjinnästä ja häirinnästä kuin TaY:laisilla, mutta kyllä TaY:lläkin osataan: Tamyn vastauksissa oli nimittäin joitakin mainintoja aatteellisesta syrjinnästä, kuten uskonnollisten ihmisten pilkkaamisesta opetustilanteissa. TTY:n vastauksissa tällaista ei raportoitu.

Arvelimme eron johtuvan siitä, että yhteiskunnallisia asioita käsittelevillä tunneilla opettajien ennakkoluulot tulevat herkemmin esille kuin vaikkapa matikan harkoissa. Ongelmallista se on joka tapauksessa. Aatteellinen syrjintä on ihan yhtä kiellettyä kuin sukupuolen perusteella syrjiminenkin. Jotta aatteelliseen syrjintään kiinnitettäisiin jatkossa enemmän huomiota, olemme vieneet näistä tuloksista tiedon mm. uuden yliopiston yhdenvertaisuussuunnitelmaa valmistelevalle työryhmälle.

 

Opiskelijoiden näkökulmasta opiskelun saavutettavuus lisää yhdenvertaisuutta.

Molemmilla yliopistoilla vastaajat kiinnittivät paljon huomiota saavutettavuuteen ja esteettömyyteen. Yhdenvertaisuus opiskelussa ei ole tänä päivänä vain sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta, vaan myös kaikkien mahdollisuutta opiskella ja osallistua yhteisön toimintaan taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Saimmekin kyselyn kautta paljon hyviä kehitysehdotuksia, joita edistää kampuksilla – kiitos siitä! Erittäin monet kehuivat myös saavutettavuudessa jo tapahtunutta kehitystä, kuten sähköisiä tenttimismahdollisuuksia, kurssien vaihtoehtoisia suoritustapoja sekä luentotaltiointeja.

Sitten se luentotaltiointi pitäisi saada enää kuulumaan.

Digitalisaation mukana on tullut toki myös uusia yhdenvertaisuusongelmia, kuten vaatimuksia oman läppärin käyttämisestä opetus- tai koetilanteissa (!!), mutta yleisesti suunta tuntuu olevan kohti joustavampaa ja yksilölliset tilanteet paremmin huomioivaa opetuskulttuuria.

 

Kansainväliset opiskelijat kaipaavat lisää englanninkielisiä osallistumismahdollisuuksia.

Kansainvälisten opiskelijoiden osalta ylivoimaisesti tärkein kehityskohde oli englanninkielisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen sekä opetuksessa että opiskelijatoiminnassa. Useimmiten ongelmana ei varmastikaan ole se, etteikö järjestäjiltä löytyisi taitoa ja tahtoa, vaan se, ettei englanninkielisiä osallistujia vain tulla ajatelleeksi. Kielikysymyksen korjaaminen vaatii siksi pitkäjänteistä panosta toimintakulttuurin kehittämiseen. Mitä enemmän ja arkisemmin englanninkielistä tiedotusta ja viestintää tehdään, sitä useammat kv-opiskelijat osallistuvat toimintaan, mikä taas lisää englanninkielistä viestintää.

Kieliongelma näkyi myös englanninkielisten opiskelijoiden järjestöidentiteetissä: järjestöihin liittyminen ja niihin identifioituminen on englanninkielisille opiskelijoille huomattavasti harvinaisempaa kuin suomalaisille. Nämä opiskelijat eivät myöskään ole järjestöjen tarjoaman sosiaalisen toiminnan ja tuen tai edunvalvonnan piirissä – eräänlainen yhdenvertaisuusongelma sekin.

Englanninkieliset vastaajat olivat myös suomenkielisiä huonommin tietoisia siitä, miten voisivat toimia, jos kohtaisivat yliopistolla häirintää, syrjintää tai kiusaamista. Tämä on epäkohta, johon on erikseen tartuttava kansainvälisille opiskelijoille kohdistetussa viestinnässä.

 

Opiskelijakulttuurin isoin yhdenvertaisuusongelma on sen alkoholikeskeisyys.

Tämä tulos ei välttämättä yllätä. Alkoholikeskeisessä opiskelijakulttuurissa on yhdenvertaisuuskyselyn vastausten perusteella kaksi isoa varjopuolta: se, että alkoholinkäyttö määrittää voimakkaasti opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua sosiaaliseen toimintaan opiskeluaikana, ja se, että alkoholi näyttelee lähes aina jonkinlaista roolia seksuaalisissa häirintätilanteissa.

Yliopistojen välillä tosin oli eroa vastauksissa: TTY:llä kokemus siitä, että alkoholinkäyttö vaikuttaa opiskelijan saamaan kohteluun, oli vahvempi kuin TaY:lla (TaY:lla täysin tai melko samaa mieltä oli 12%, TTY:llä 32%), ja alkoholinkäytön sävyttämästä häirinnästä raportoitiin TTY:n avovastauksissa useammin kuin TaY:lla.

Juhlakulttuuri ja yleinen asenneilmapiiri on onneksi menossa siihen suuntaan, että alkoholinkäyttö ei ole enää lupalippu törttöilyyn. Vaikka häiritsijä vastaa itse teoistaan, niin paljon on myös tapahtumanjärjestäjien ja järjestötoimijoiden vallassa: kuinka seksuaalisesta häirinnästä puhutaan, suhtaudutaanko siihen vakavuudella, ja kuinka siihen ohjeistetaan puuttumaan.

 

Paine juoda alkoholia on suurin fuksivuonna.

Tuutoroinnin kannalta on tärkeää huomioida, että paine alkoholinkäyttöön on suurin juuri silloin, kun opiskelijat ovat yksin uudessa kaupungissa ja heidän pitäisi pystyä luomaan koko opiskeluajan läpi kannattelevia ihmissuhteita. Edelleen suuri osa fuksivuoden tapahtumista kuitenkin vaatii joko alkoholinkäyttöä tai vähintään humalaisten ihmisten seuran sietämistä selvin päin. Kaikille tämä ei ole vaihtoehto.

Vesilasi ei ole koskaan niin pelottava kuin fuksivuonna.

Asia on tärkeä myös siksi, että fuksivuonna sosiaalisesta toiminnasta putoavat opiskelijat onnistuvat vain harvoin etsiytymään järjestötoimintaan myöhemmin. Juomingeista jättäytyviltä jää vähemmälle myös vertaistuki opinnoissa ja ongelmatilanteissa. Kuten eräs opiskelija totesi, päihteettömiä tapahtumia pitäisi olla vähintään puolet, että pysyisi edes auttavasti porukassa mukana – ja silloinkin moni kokoontuminen menee edellisten kännisekoilujen kertaamiseksi. Yksinäisyys on Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (2016) mukaan merkittävä tekijä mielenterveysongelmien kehittymisessä ja pitkittymisessä. Alkoholikysymys ei siis ole vain kysymys yksittäisten ihmisten preferensseistä, vaan asiassa ollaan opiskelijajärjestöjen ydintoimintaa koskevien kysymysten äärellä.

Positiivista oli kuitenkin se, miten moni opiskelija kertoi alkoholikulttuurissa tapahtuneen kehitystä parempaan: järjestöt ovat panostaneet tosissaan alkoholittomien tapahtumien tarjoamiseen viime vuosina, ja siitä sietää olla ylpeä!

 

Epäyhdenvertaiseen kohteluun on vaikea puuttua, ja kaikki eivät tiedä mistä tukea saa.

Tämä oli ehkä kyselyn pysäyttävin tulos: jopa 40% kummankaan yliopiston opiskelijoista ei tiedä tai ei ole varma, miten toimisi kohdatessaan häirintää, syrjintää tai kiusaamista. Avovastauksissa moni ilmaisi, että tällaisten tilanteiden tullessa vastaan toiminta tyssää siihen, että jäätyy ällistyksestä, mikä onkin luonnollinen reaktio uhkaavaan tai odottamattomaan tilanteeseen. Vastaukset olivat hyvin samantyyppisiä molemmilla yliopistoilla.

Toisinaan epäasiallinen kohtelu on niin epämääräistä ja piiloista, että siitä on hankala raportoida minnekään; voi esimerkiksi olla vaikea osoittaa mitään selkeää syrjivää tekoa, josta voisi valittaa eteenpäin. Kuitenkin käytöksestä on tullut paha tai ulkopuolinen olo. Se on itsessään jo riittävä merkki siitä, että tilanteessa on ollut jotain pielessä, ja että jotain olisi voitu tehdä paremminkin.

Ylioppilaskunnan kannalta tämä tulos – että 40% opiskelijoista ei tiedä, mitä tekisi epäyhdenvertaisissa tilanteissa – on merkittävä. Se kertoo meille, että viestintää on tehtävä paremmin. Ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilö voi tukea ja auttaa usein myös sellaisissa tilanteissa, missä opiskelija ei itsekään tiedä, voiko tai kannattaako häiritsevään käytökseen puuttua. Myös monissa järjestöissä on omat yhdenvertaisuusvastaavat tai häirintäyhdyshenkilöt, joihin voi ottaa yhteyttä. Tämän tiedon pitäisi olla helposti kaikkien saatavilla.

Pelastusrenkaita on tarjolla. Onko myös tietoa niistä?

 

Järjestöillä on iso rooli yhdenvertaisuuden edistämisessä.

TaY:n ja TTY:n opiskelijoiden välillä oli kiinnostava ero siinä, kuinka he toimisivat kohdatessaan epäyhdenvertaista kohtelua. TaY:n opiskelijat vastasivat useimmiten, että kääntyisivät ainejärjestönsä puoleen apua tarvitessaan. TTY:n opiskelijoista suurin osa olisi ottanut yhteyttä ylioppilaskuntaan.

Tämä kertoo ehkä järjestöjen ja ylioppilaskuntien erilaisista rooleista yliopistoilla. TaY:lla edunvalvonta ja toimintakulttuurin kehittäminen yhdenvertaisuusnäkökulmasta on saanut vahvan jalansijan järjestökentällä. TTY:llä yhdenvertaisuuskysymykset nähdään enemmän ylioppilaskunnan koulutettujen asiantuntijoiden vastuualueeksi. Molemmissa toimintatavoissa on puolensa: järjestötoimijat pystyvät auttamaan matalammalla kynnyksellä ja lähempänä opiskelijaa, ylioppilaskunnalla taas on resurssit ja kontaktit tukea vaikeammissakin tilanteissa ja esimerkiksi järjestää koulutuksia. Kahden erilaisen kulttuurin yhdistyessä on tärkeää löytää kaikille sopivat ja luontevat toimintatavat, ja että järjestöt saavat kaiken tarvitsemansa tuen yhdenvertaisuusasioiden huomioimiselle.

On kuitenkin selvää, että järjestöjen toimintakulttuuri on se pohja, jolle yhdenvertaisuus opiskelijatoiminnassa – ja pitkälti myös yliopistolla – perustuu tai on perustumatta. Jos kiltahuoneessa tai ainejärjestön sitseillä heitetään stereotypioille perustuvia vitsejä, tarkoittaa se myös, että moni lakkaa viihtymästä niissä, jolloin järjestön toiminta ei enää palvele kaikkia sen jäseniä yhdenvertaisesti. Juuri tällaisen läpänheiton vuoksi usea vastaaja sanoi alkaneensa vältellä oman järjestönsä tilaa tai tapahtumia. Yhdenvertaisuuskyselymme vastauksissa kritisoitiin myös seksistisiä ja rasistisia sitsilauluja.

Jälkimmäiseen on onneksi jos ei helppo niin ainakin selkeä lääke: juhlakulttuurin kehittäminen. Sitä varten on nyt julkaistu ylioppilaskunnan Opas yhdenvertaiseen sitsaamiseen.

 

Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla eikä täydellisyyttä vaatia.

Viime kädessä tärkeintä on kuunnella oman yhteisön ääntä – myös niitä, jotka eivät yleensä ole äänessä. Kun palautetta on turvallista antaa, on sen perusteella mahdollista kehittää toimintaa yhä yhdenvertaisempaan suuntaan.

Kritiikin vastaanottaminen on vaikea taito, ja juuri siksi siitä kannattaa olla ylpeä. Monet järjestöt ovat kehittäneet yhdenvertaisuustoimintaa valtavasti viime vuosina. Se ei ole mikään pieni saavutus, sillä jokaisella otetulla askeleella on ollut merkitystä jollekin. Siksi kiitän hyvästä työstä. Suunta on edelleen ylöspäin!

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös