Tapahtumat

Järjestöviikko: Tukkateatterin avoimet ovet

Tukkateatteri on vuonna 1999 perustettu teatteriryhmä, jonka teatteritila löytyy Laukontorilta osoitteesta Laukontori 12. Tukkateatteri toimii produktiolähtöisesti, mikä tarkoittaa sitä, että jokaiseen produktioon kerätään työryhmä aina erikseen, yleensä ohjaajavetoisesti. Pääpaino tuotannoissamme on uusilla, itsekirjoitetuilla tai -dramatisoiduilla teksteillä, mutta tartumme rohkeasti myös kotimaisiin ja kansainvälisiin klassikoihin.

Järjestämme säännöllisempää kerran viikossa tai kuussa tapahtuvaa toimintaa ja koulutuksia silloin tällöin. Tukkateatteri on mahdollistaja, jonka puitteissa jokainen jäsen voi toteuttaa omia ideoitaan. Tukkateatterin toimintakulttuuri on avointa, yhteisöllistä, sitouttavaa ja ennen kaikkea kannustavaa. Tukkateatterilaisina kannustamme aina toisiamme mukavuusalueidemme ulkopuolelle kokeilemaan uutta. Tutustu lisää www.tukkateatteri.fi.

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös