Tapahtumakalenteri

Parisuhdemonologit

Parisuhdemonologit on valittu esiintymään Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin 26.-28.1.2018. Viimeinen esitys Tampereella ke 24.1. klo 19.

”Teeskentele, että tilanne on normaali.”

”Montako rintaa tarvittaisiin, että niitä olisi liikaa?”

”Jumalauta minä vihaan arkea!”

Nämä ja monta muuta parisuhteellista ja -suhteetonta totuutta käsitellään Tukkateatterin pikkujoulukauden kantaesityksessä Parisuhdemonologit.

Parisuhdemonologeissa puheenvuoron saavat miehet ja naiset, ruumiinosat sekä salatut ja häpeälliset totuudet. Vai kuka muka kehtaa heti suhteen alussa käydä vessassa niin, että siitä kuuluu ääni? Kuka kykenisi kertomaan suhteesta tarkemmin kuin omat vanhemmat? Millaisia rooleja suhteessa saadaan ja mitkä otetaan? Kuuluuko niihin arkiasetus? Entä millaisessa monologissa on kaksi puhujaa?

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen ovat käsikirjoittaneet esityksen ja myös esittävät sen itse. Parisuhdemonologit tuottaa ja ohjaa Salla Heikkinen. Haanpää ja Riikonen ovat pyöritelleet monologien aihioita jo pari vuotta. Monet näkökulmat suorastaan huusivat päästä näyttämölle, sillä outouksista huolimatta tekijät epäilevät, että näitä ajatuksia muutkin miettivät – vaikkeivät sanokaan sitä ääneen. Luvassa on kysymyksiä ja vastauksia niin sinkuille kuin suhteellisille, ja joskus asioille on vain pakko nauraa.

Päivi Haanpään teatteriura on alkanut Seinäjoella ja Marika Riikosen Nokialla, molemmilla 1990-luvun puolella. Haanpää on aiemmin kirjoittanut Tukkateatterille työelämä- ja ihmissuhdenäytelmän Kaikkeen on aina joku malli (2014). Riikonen on ollut mukana Tukkateatterissa vuodesta 2006, viimeksi näytelmässä Bobby Fischer asuu Pasadenassa (2016-2017).

Esitystä ei suositella alle 15-vuotiaille.

Viimeinen esitys Tampereella:

ke 24.1.2018 klo 19

Liput

15 € peruslippu
9 € opiskelijat, työttömät, eläkeläiset
5 € teatterialan lippu

Lippuvaraukset

lippuvaraukset@tukkateatteri.fi, p. 041 4405022
Lipunmyynti aukeaa puoli tuntia ennen esitystä. Maksuvälineenä käy käteinen ja pankkikortti (korttimaksun lisä 0,5€/lippu).

 

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös