Uutiset

Edunvalvonnan voitot ja tappiot: Maksulakko

Tamy-alumni ja -aktiivi Ilari Rantala, joka kuului Tamyn hallitukseen historiallisen vuoden 1968 maksulakon aikaan, muistelee Edunvalvonnan voitot ja tappiot -kampanjan huhtikuun päätösjulkaisussa maksulakkoa ja sen vaikutuksia:

”Kun Yhteiskunnallinen korkeakoulu (YKK) muutti Helsingistä Tampereelle, opiskelijoilla oli kaksi järjestöä.  Tiedekunnissa opiskelivat kuuluivat ylioppilaskuntaan, opetusjaostojen opiskelijoilla oli oma oppilaskunta. Ylioppilaskunta (YY) oli sen verran pieni, että sen ylintä päätösvaltaa käytti ylioppilaskunnan yleiskokous, tai mikä sen nimi mahtoikaan olla.  Tampereella YY kasvoi kuitenkin nopeasti ja asioiden hoitaminen entisellä kansankokousmallilla kävi liian hankalaksi. Tilannetta korjattiin hallintouudistuksella.

Kuusikymmenluvun puolivälin tienoilla jylläsivät demokratian tuulet. Hallintouudistuksessa päätettiin siirtyä parlamentaariseen hallintomalliin, jossa olivat hallitus ja oppositio.

Ensimmäiset uusien sääntöjen mukaiset vaalit pidettiin vuoden 1968 alkupuolella.  Ainejärjestöt olivat vielä tuolloin opiskelijoiden suosiossa.  Hallitusneuvottelujen lopputulos oli, että hallituksen muodostivat ainejärjestöt, keskusta ja kokoomus.  Vasemmisto jäi/jätettiin oppositioon. Hallituksen puheenjohtajaksi tuli boomilainen, nyt jo edesmennyt, Kyösti Lallukka, joka sittemmin kokeili poliittisia siipiään liberaalien riveissä.

Yliopisto oli tuolloin vielä yksityinen korkeakoulu, mikä tarkoitti käytännössä, että se peri opiskelijoitaan lukukausimaksua.  Vuonna 1968 lukukausimaksu oli 150 mk, mikä olisi tänä päivänä n.230 €. Rahaa sekin, mutta ei mikään ylivoimainen este opintielle. Sen verran sillä oli vaikutusta yliopiston talouteen, että talon hallitus katsoi hyväksi korottaa sitä syyslukukauden 1968 alusta. Korotus oli 30 mk, jolloin lukukausimaksu olisi noussut vajaaseen 280 euroon.

Suomessa tehtiin tuon vuoden keväällä vakauttamissopimus, jonka yhtenä tarkoituksena oli hidastaa hintojen nousua.  Sen piiriin kuuluivat periaatteessa kaikki hinnat, joita voitiin nostaa vain hallituksen tai hinta- ja palkkaneuvoston päätöksellä.

Lukukausimaksun korotus ei opiskelijataloutta mullistava ollut, mutta korotus kuitenkin.  Kyösti Lallukka ryhtyi tutkimaan päätöksen lainmukaisuutta ja tuli siihen tulokseen, että korotus oli vakauttamissopimuksen vastainen. Sitä ei siis pitäisi maksaa.

Tamyn hallitus päätti nousta laittomuutta vastaan ja julisti maksulakon.  Ilmassa oli tuolloin jo valmiiksi kaikenlaista liikehdintää ja lakko sopi siihen ilmapiiriin kuin nenä päähän. Kuka nyt vapaaehtoisesti mitään ylimääräistä maksaisi? Kaikki edustajiston ryhmät asettuivat lakon taakse, samoin oppilaskunta.

Lakko oli ennenkuulumaton tapaus korkeakoululaitoksen ja koko maankin historiassa.  Yliopiston johto suhtautui tilanteeseen vakavasti ja neuvottelut tilanteen ratkaisemiseksi käynnistyivät nopeasti.

Opiskelijajärjestöjen lisävahvistuksena oli SYL:n edustaja. Vastapuolen pääneuvotteiljoina olivat rehtori Paavo Koli ja talousjohtaja Yrjö Silo. Kolilta riitti ymmärrystä opiskelijoille ja heidän näkökulmilleen. Nihkeämmin suhtautui, jo virkansakin puolesta Silo, jota yliopiston historiikki muuten kohtelee mielestäni turhan tylysti.

Kohta neuvottelujen alussa opiskelijat esittivät kompromissia, jossa lukukausimaksu olisi maksettu entisen suuruisena.  Korotus olisi maksettu, mikäli se olisi todettu lainmukaiseksi. Ehdotus ei kuitenkaan yliopistolle käynyt. Oli kuulemma pykäliä, jotka sen estivät.

Lakko piti hyvin. ”Rikkureita” kertyi kolmisen sataa, joista suurin osa lakon ensimmäisenä päivänä, kun Informaatio ei ollut vielä saavuttanut kaikkia opiskelijoita. Sen jälkeisinä päivinä luku laski selvästi, kun tietoisuus asiasta ja sen tärkeydestä levisi. Yliopiston kanssa ei syntynyt mitään suurta skismaa. Lakkomieltä pidettiin yllä sisällä ja ulkona. Sääkin suosi.

Lakko herätti luonnollisesti runsaasti huomiota yliopiston ja Tampereen ulkopuolella.  Mediamyllytys oli kuitenkin somen puuttumisen vuoksi niukkaa.

Neuvottelut jatkuivat ja lakko jatkui. Kuitenkin lähestyi päivä, jolloin opiskelijoiden piti pykälien ja paragrafien mukaan viimeistään ilmoittautua. Epäselväksi jäi, mitä ilmoittautumattomuudesta ja opiskeluoikeuden menettämisestä olisi loppujen lopuksi seurannut. Mutta melko varmasti rivit olisivat alkaneet rakoilla deadlinen lähestyessä.

Varsin nopeasti, jo lakon neljäntenä päivänä syntyi virallinen kompromissiehdotus, joka oli sisällöltään sellainen kuin opiskelijat olivat jo aikaisemmin esittäneet. Opiskelijat hyväksyivät sen lyhyen keskustelun jälkeen. Sen jälkeen jäätiin odottamaan yliopiston vastausta.

Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Opiskelijajärjestöjen hallitukset istuskelivat talon tiloissa ja odottelivat ratkaisua. Tarjotut virvokkeet pääsivät sinä aikana loppumaan. Kun kuivin suin ei viitsitty istua, soitettiin apua Domuksen suunnalta.  Ulko-ovet olivat lukossa, mutta ei hätää. Kun oltiin ensimmäisessä kerroksessa, niin avattiin ikkuna ja nostettiin kaljakori huoneeseen.

Kolmen tunnin punnerruksen jälkeen yliopiston johto oli kypsä kompromissille. Lopputulos oli opiskelijoiden kannalta oivallinen. Lukukausimaksu jäädytettiin ja korotus siirrettiin korkeampien voimien ratkaistavaksi. Lisäksi opiskelijajärjestöt saivat edustuksensa yliopiston hallitukseen.

Ja niin siinä sitten kävi, että korotus todettiin laittomaksi. Lakko oli voitollinen. Ilmeisesti ainoa yliopistomaailman lakko, jossa saavutettiin konkreettisia tuloksia.

Lakko päättyi. Opiskelijat ilmoittautuivat ja lukukausi alkoi normaaliin tapaan. Rauha laskeutui kampuksen ylle. Demokratian ja kansanvallan voitosta riemastuneet opiskelijat alkoivat valmistautua intomielin mittelemään voimiaan yliopistojen hallintouudistuksen puolesta. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.”

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös