Uutiset

Hae Tamyn ja TTYY:n kehitysyhteistyöhankkeen suunnittelutyöryhmään!

Tamy ja TTYY ovat päättäneet perustaa yhdessä hanketyöryhmän avustamaan Tamya ja
TTYY:tä sekä muita hankkeen kumppaneita suunnitteluprosessissa.

Tällä hetkellä suunnitteilla on sanitaatiohanke yhteistyössä asiantuntijayhdistys
Käymäläseura Huussi ry:n kanssa. Haemme mukaan useiden alojen osaajia, jotta
mahdollisimman moni opiskelija löytäisi uudesta hankkeesta oman tapansa osallistua.
Suunnitteluvaiheessa erityisen tärkeitä osa-alueita ovat taloushallinto, rakennustekniikka,
sukupuolentutkimus, kansanterveys sekä ympäristöpolitiikka ja -tekniikka. Lisäksi mukaan
halutaan tietenkin myös kehitysyhteistyöteemoista kiinnostuneita opiskelijoita, eikä
viestintäosaaminenkaan ole pahitteeksi.

Olitpa sitten Excel-velho, pesunkestävä insinöörinalku tai maailmaa syleilevä ituhippi, tule
tekemään aidosti vaikuttavaa, innostavaa ja kaikkia tamperelaisia opiskelijoita yhdistävää
hanketta, jolla autetaan samalla kaikista heikoimmassa asemassa olevia.

Tamyn pitkäaikainen, jo vuodesta -88 jatkunut kehitysyhteistyöhanketoiminta käynnistyy
vuonna 2018 uuden hankkeen suunnittelulla. Hankesuunnitelman takarajana on alustavasti
Ulkoasiainministeriön hanketukihakemuskierros toukokuussa 2018. Uutta hanketta on
lähdetty rakentamaan tamperelaisten kumppanien kanssa, sillä UM suosii rahoituksessaan
yhteishankkeita. Hankekumppaneina paikalliset korkeakoulut pyrkivät tarjoamaan
opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa hankkeen puitteissa opintokokonaisuuksia
hallinnoinnin tai harjoittelun muodossa. Onnistunut hankesuunnitelma rahoitetaan ulkoisin
varoin, eikä siis ylioppilaskuntien budjetista. Opiskelijat voivat halutessaan osallistua
vapaaehtoisin lahjoituksin.

Lähetä motivaatiokirjeesi 21.1.2018 mennessä osoitteeseen hakemukset@tamy.fi.
Työryhmän jäsenet valitaan motivaation, aiemman kokemuksen sekä
tutkinto-ohjelmajakauman perusteella. Perehdytystapaaminen järjestetään ylioppilaskuntien
yhteisessä järjestöstartissa 30.1. Lisätietoja osoitteesta kvasiantuntija@tamy.fi.

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös