Uutiset

Tamy hakee Aviisin päätoimittajaa!

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta hakee Aviisin päätoimittajaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen.

Aviisi on Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema ylioppilaslehti, joka ilmestyy 9 kertaa vuodessa. Painos on 5000–6000 lehteä. Painetun lehden lisäksi uutisia ja juttuja julkaistaan Aviisin verkkosivuilla ja somekanavissa.  Lehden toimituskuntaan kuuluvat päätoimittaja, toimitusharjoittelija ja suuri joukko freelancer-avustajia.

Aviisin päätoimittajan tehtävinä on:

  • suunnitella ja vastata lehden sisällöstä
  • johtaa toimituksen työskentelyä sekä tilata jutut ja kuvat lehden avustajilta
  • taittaa lehti ja lähettää se painoon
  • suunnitella kunkin numeron budjetti ylioppilaskunnan talousarvion puitteissa
  • vastata Tamyn hallitukselle lehden julkaisemisesta

Edellytämme vankkaa kokemusta journalistisesta työstä. Hakemallamme henkilöllä on näyttöjä kirjoittamisesta, valokuvaamisesta ja taittamisesta. Henkilö kirjoittaa moitteetonta suomea, hallitsee hyvin englannin kielen, osaa editoida ja taitaa kuvankäsittelyn ja taittamisen perusteet. Odotamme InDesign- ja Photoshop-ohjelmien sekä verkkojulkaisemisen tuntemusta.

Arvostamme ideointi- ja organisointikykyä, joustavuutta, opiskelijaelämän ja korkeakoulukentän tuntemusta. Hyvät sosiaaliset taidot  ja kyky johtaa ovat työssä välttämättömiä.

Työsuhde alkaa 18.9. (tai sopimuksen mukaan), jota ennen on palkallinen perehdytys. Työsuhteen alussa on neljän kuukauden koeaika.  Päätoimittajan viikkotyöaika on 32,5 tuntia ja se on joustava. Palkka määräytyy ylioppilaskunnan palkkauskäytännön mukaisesti. Päätoimittaja lomautetaan kesällä, sillä lehteä ei julkaista kesä- ja heinäkuussa.

Aviisin päätoimittajuus on monipuolinen ja vastuullinen tehtävä, jossa oppii paljon uutta ja on vapaus toteuttaa omaa journalistista näkemystään. Sinun ei tarvitse olla mestari kaikessa, vaan asenne ja motivaatio kantavat pitkälle.

Hakemukset liitteineen toimitetaan 13.8. kello 23:59 mennessä sähköpostitse pdf-muodossa osoitteeseen hakemukset@tamy.fi. Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä hakijan valmiudet kirjoitus-, taitto- ja valokuvaustyöhön. Mukaan  liitetään ansioluettelo ja  kolme hakemusta tukevaa työnäytettä. Hakemuksia ei palauteta.

Ylioppilaskunnan hallituksen nimeämä rekrytointityöryhmä  haastattelee hakemusten perusteella osan hakijoista 15–17.8. Ylioppilaskunnan edustajisto haastattelee edelleen hallituksen esittämät kärkihakijat ja valitsee päätoimittajan kokouksessaan 29.8.

 

Lisätietoja:

Pääsihteeri Sanni Pietilä, 050-3612854, paasihteeri@tamy.fi  (tavoitettavissa 7.8.–11.8.)

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös