Uutiset

Tamy kommentoi korkeakoulusäätiön ehdotusta strategiaksi

Uudelle korkeakouluyhteisölle on Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen toimesta työstetty strategiaa, jonka elementit ovat kolme korkean tason yhteistä tavoitetta eli johtotähteä sekä kolme läpimurtoa, joiden avulla tavoitteet on tarkoitus saavuttaa. Strategiaa täsmentää strategiaseloste.

Tamyn hallitus nosti kommentissaan esiin erityisesti tarvetta korostaa strategiassa nykyistä enemmän yhteisön rakentamista ja avoimen sekä demokraattisen toimintakulttuurin luomista uudelle korkeakoululle. Lisäksi yliopistojen ytimessä oleva vapaan tieteen, tutkimuksen ja sivistyksen näkökulma jää strategiassa liian heikoksi. Aiemmin syksyllä tamylaiset ovat kommentoineet strategialuonnosta erilaisissa työpajoissa ja osana Tampere3-neuvottelukunnan työtä.

Strategiaselosteeseen on voinut tutustua intrassa tämän viikon ajan ja kommentteja voi lähettää  12. tammikuuta mennessä sähköisellä lomakkeella.

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös