Uutiset

Tamy vei Tampere3-terveisiä eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Tamy, TTYY ja Tamko olivat tänään kuultavina yhdessä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton (SAMOK) kanssa eduskunnan sivistysvaliokunnassa liittyen Tampere3-lainsäädäntöön ja opetusyhteistyöhön.

Yliopisto-opiskelijat toivat yhdessä esiin huolensa yliopistodemokratian toteutumisesta prosessissa ja uuden hallituksen yliopistoyhteisön sivuuttavasta valintatavasta. Myös ammattikorkeakoulun roolia fuusiossa tuotiin esiin. Lisäksi valiokunnassa keskusteltiin opetusyhteistyön tuomista mahdollisuuksista, mutta kiinnitettiin huomiota toisistaan poikkeavien ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen eroihin ja niiden säilymiseen myös opetusyhteistyölain jälkeen.

Olipas aika jännittävää, harvoin sitä pääsee viemään opiskelijoiden asiaa eduskuntaan saakka!” tuumii Tamyn koulutuspoliittinen asiantuntija Veera Kaleva. ”Opiskelijoiden yhteistyö on ollut erinomaista tänä vuonna ja se näkyi myös valiokunnassa. Toivottavasti viestimme tuli kuulluksi ja pääsemme vielä korjaamaan edunvalvontatyön hedelmiä ennen eduskuntakäsittelyn päättymistä!

Kaikkien valiokunnissa kuultavana olleiden tahojen lausunnot julkaistaan valiokuntakäsittelyn jälkeen. Tamyn lausunnon tiivistelmä löytyy tästä uutisesta ja koko lausuntoon voit tutustua verkkosivuillamme.

Tiivistelmä Tamyn lausunnosta

  • Tamy kannattaa Tampere3-yhteistyötä, ja näkee sen parhaimmillaan mahdollistavan joustavan opiskelun yli tieteenala- ja sektorirajojen sekä lisäävän alojen välistä yhteistyötä myös tutkimuksessa.
  • Tamyn näkemyksen ja perustuslakiasiantuntija Kaarlo Tuorin lausunnon (liitteenä) mukaan uuden yliopiston hallituksen valintaprosessi ei täytä perustuslain ja yliopistolain mukaista vaatimusta yliopistojen itsehallinnosta, vaan ohittaa niin opiskelijat kuin henkilöstönkin hallituksen valinnassa.
  • Tamyn näkemyksen mukaan uuden säätiöyliopiston hallitus tulee valita siten, että perustuslain edellyttämää autonomiaa ja yliopistolakia noudatetaan, vaikka kyseessä on siirtymävaihe. Nyt valittu säätiön hallitus tulee toimimaan myös yliopiston ensimmäisenä hallituksena ja päättämään yliopiston toiminnan kannalta merkittävistä asioista (kuten rakenne ja strategia) seuraavien vuosien aikana.
  • Tamy suhtautuu positiivisesti opetusyhteistyön lisäämiseen, mutta näkee siinä ongelmia yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaisten tehtävien säilymisen osalta, mikäli yhteistyö mahdollistetaan näin laajasti. Lisäksi esitykseen liittyy haasteita myös opiskelijoiden oikeusturvan kannalta.

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös