Uutiset

Uuden Tampereen yliopiston hallitus valittiin – hallituksessa mukana myös opiskelijajäsen

Uuden Tampereen yliopiston hallitus valittiin eilen konsistorissa nimityskomitean esityksestä. Hallitukseen valittiin Ilkka Herlin, Jari Kinaret, Kimmo Kontula, Lauri Lyly, Pekka Puustinen, Pirkko-Liisa Raudaskoski ja Iiris Suomela. Hallituksen toimikausi alkaa välittömästi.

Tamy toivottaa lämpimästi uudet hallituksen jäsenet osaksi korkeakouluyhteisöä ja sen rakentamista!

Tamyssa ollaan erityisen onnellisia siitä, että hallituksesta löytyy opiskelija, sillä Iiris Suomela tuo oman rautaisen asiantuntemuksensa lisäksi myös yhteisön sisäistä näkemystä hallituksen työskentelyyn. Opiskelijan saaminen hallitukseen on lisäksi pitkän työn tulosta ja suuri edunvalvonnallinen voitto, sillä Tamy on läpi Tampere3-prosessin tavoittelut opiskelijaedustusta kaikille hallinnon tasoille.

Tamy on kuitenkin tavoittellut tasakolmikantaa yliopiston hallinnon kaikille tasoille. Niinpä olemme erittäin pettyneitä siihen, ettei yliopistodemokratia toteudu eikä hallituksessa ole yhtääkään henkilöstön edustajaa.  Lisäksi ihmettelemme sitä, että 2010-luvun Suomessa yliopiston hallituksen seitsemästä jäsenestä vain kaksi on naisia.

Tiedote yliopiston sivuilla aiheesta: http://www.uta.fi/ajankohtaista/uutinen/konsistori-nimitti-uuden-tampereen-yliopiston-ensimmaisen-hallituksen

Tilaa uutiskirje

Palvelutoimisto

Yliopistonkatu 60 A 2. kerros, 33100 Tampere
puh. +358 44 361 0210
e-mail: tamy@tamy.fi
karttalinkki

Takaisin ylös